06 heinäkuuta 2010

Mökkihöperöt vol. 2

Maanantain kunniaksi käytiin tepastelemassa Korouomassa ja kattelemassa (tai niinkuin paikalliset sanovat: kaahtelemassa) maisemia.
Sain napattua kuvan metsän leveäselkäisimmästä eläimestä. ;)
Joka puolella oli pieniä puroja, jotka laskivat pieneen jokeen, joka virtasi Korouoman "pohjalla".
Taas tosi edustavalla vaatetuksella: jumppahousut, hellun (kuivausrummussa kutistunut) villapusero, henkkamaukan huivi sekä kuvan ulkopuolelle jääneet äitini vanhat vaelluskengät. Vaikka oli kuuma ilta, niin piti olla pitkät housut ja pitkähihanen pusero päällä - sääskiä nimittäin oli ja paljon.
Tässä on Jääputous. Seinämä on saanut nimensä siitä, että sen päältä tuleva vesi jäätyy talvella muodostaen ns. jääseinämän.

Polku oli täynnä kuoppia ja puiden juuria.
Lauri seisoo keskellä kiviröykkiötä, eli näkee vähän että kuinka suuresta seinämästä on kyse. Kiviseinää pitkin tulee vesipuro, joka laskee pieneen jokeen.
Vastarakennettuja portaita pitkin kiipesimme näköalatasanteelle.
Pitkä joki kiemurteli pitkin rotkoa.
Näin reipas Iines oli huipulla. :) Me kiivettiin vielä ylimmälle näköalatasanteelle, ja olihan ne maisemat ihan huikeat. Suosittelen kyllä paikanpäällä käymistä, jos olette vähänkin Posioa kohti suuntaamassa.
Kun päästiin mökille, niin Iines sammu samantien.
Tämmöisen ahvenen Lauri pyyti järvestä. Saatiin tuomosia isoja yhteensä viis.
Minä, ylisuuri villapaita ja hellun uus hattu.
Virvelillä pyytämässä ahvenia järven rannalla.
Nähtiin myös paljon tavin poikasia ja yks emo. Ne oli ihan pieniä vauvalintuja.
Tämmöstä luettavaa ois tiedossa loppuillaksi. Eniten kiinnostaa nuo oudot ruokavaliot-juttu sekä kirjoitus Miss Suomesta. (:

2 kommenttia:

Hansu kirjoitti...

Heissan. Aivan ihana paikka. Pitäis tehdä itsellä se Pohjosen kierro, ruska-aikana varmasti täydellistä. Kiva blogi, vasta aloittelen lukemista :)

Henni kirjoitti...

Hei ja kiitos paljon. (: Joo pohjosessa on kyllä ihana olla, mökki keskellä metsää on kyllä täydellinen henkireikä!