Pororullat
~ 400 g kylmäsavuporoa
~ 2 prk ranskankermaa
~ 400 g raejuustoa
~ 2 tl sinappia
~ 1 dl hienonnettuja kapriksia
~ 1 tl mustapippuria
~ 4 murskattua valkosipulinkynttä
~ 2 dl tuoretta persiljaa hienonnettuna (kuivattua voi laittaa vähemmän)
Sekoita kaikki ainekset keskenään ja levitä seos lihaviipaleille. Kierrä rulliksi. Muista taistella viimisistä paloista!
Valkosipulilohi
~ 700 g fileoitua graavilohta
~3 rkl karkeaa merisuolaa
~1-2 rkl rosepippuria
~1 rkl sokeria
~ hienonnettua tilliä
Kastike:
~1 dl smetanaa
~4 dl kermaviiliä
~ 6 valkosipulinkynttä
~ 1 punasipuli
~ paljon tilliä
~ suolaa
Poista nahka kalafileestä ja nypi kaikki ruodot pois. Hiero kalan pintaan karkeaa suolaa, murskatut rosepippurit, sokeri ja hienonnettu tilli. Pane kala maustumaan jääkaappiin n. vuorokaudeksi. Sekoita smetana ja kermaviili keskenään. Lisää mausteeksi puristetut valkosipulit, pieneksi hienonnettu punasipuli sekä tilliä ja suolaa. Leikkaa kala noin 2 sentin paloiksi ja pane ne lasipurkkiin kerroksittain kastikkeen kanssa. Pane maustumaan jääkaappiin pariksi päiväksi. Kala säilyy hyvänä noin viikon. Tämä on niiiiin hyvää ja aina loppuu kesken!
~3 rkl karkeaa merisuolaa
~1-2 rkl rosepippuria
~1 rkl sokeria
~ hienonnettua tilliä
Kastike:
~1 dl smetanaa
~4 dl kermaviiliä
~ 6 valkosipulinkynttä
~ 1 punasipuli
~ paljon tilliä
~ suolaa
Poista nahka kalafileestä ja nypi kaikki ruodot pois. Hiero kalan pintaan karkeaa suolaa, murskatut rosepippurit, sokeri ja hienonnettu tilli. Pane kala maustumaan jääkaappiin n. vuorokaudeksi. Sekoita smetana ja kermaviili keskenään. Lisää mausteeksi puristetut valkosipulit, pieneksi hienonnettu punasipuli sekä tilliä ja suolaa. Leikkaa kala noin 2 sentin paloiksi ja pane ne lasipurkkiin kerroksittain kastikkeen kanssa. Pane maustumaan jääkaappiin pariksi päiväksi. Kala säilyy hyvänä noin viikon. Tämä on niiiiin hyvää ja aina loppuu kesken!
| Joulupöydän herkkuja: lanttu-, porkkana- ja bataattilaatikkoa, salaattia, kinkkua, uuniperunoita ja valkosipulipatonkia. Juomana tietenkin Julmustia. |
Jouluinen pähkinävuokaleipä
~ ½ l kädenlämpöistä vettä
~ 1 pss kuivahiivaa
~ 1 dl ruisjauhoja
~ n. 6 dl vehnäjauhoja
~ 2 tl suolaa
~ 1 rkl leipäsiirappia (myös normaali käy hyvin)
~ kaksi reilua kourallista hassel-, maa- ja saksanpähkinöitä
~ 1 tl muskottipähkinäjauhetta
~ 1 tl piparkakkumaustetta
~ 10 g voita vuoan voiteluun
Sekoita vispilällä hiiva veteen. Lisää jauhot, suola, siirappi sekä mausteet. Pilko kuoritut pähkinät rouheeksi ja lisää ne taikinaan. Taikina saa jäädä löysäksi.
Laita voiköntti leipävuokaan ja laita uuni lämpiämään 225-250 asteeseen. Kohota taikinaa liinan alla. Kun voi on sulanut, sudi se vuoan pohjalle ja sisäreunoille. Kaada ylimääräinen voi taikinaan. Kaada taikina vuokaan ja paista alatasolla 30 minuuttia.
Pähkinäleivän lisäksi tein toisenlaista joululeipää, nimittäin glögileipää. Ohje on muuten sama, mutta jätä laittamatta taikinaan pähkinärouhe, muskottipähkinäjauhe sekä siirappi. Koska nestettä täytyy olla ½ litraa, lisää 2 dl glögiä 3 dl lämmintä vettä (niin, että nesteestä tulee kädenlämpöistä). Leivo taikina glögi-vesiseokseen. Taikinasta voi myös vähentää jauhoja ja lisätä niiden tilalta esimerkiksi kaurahiutaleita tai venhäleseitä.
5 kommenttia:
Näyttääpä hyvältä tuo pähkinäleipä! Pitääpä testata mitä pikimmiten! :)
Joo se oli kyllä oikein herkullista ja katosi kyllä pöydästä alta aikayksikön :>
Joulupöyästä jäi mulla leipä tekemättä, mutta tein nyt sitä sitten, osan pähkinöistä korvasin kuivatetuilla karpaloilla, saapa nähdä miltä maistuupi ;) Hyvää Uutta Vuotta ! -T-
Kylläpä leipä maistui hyvältä !
Pääsee mun suosikkeihin ! :) - T-
Hyvää Uutta Vuotta myös sulle! :) Minunkin pitää kyllä ehottomasti kokeilla kuivattujen karpaloiden laittamista leipätaikinaan, kiitos vinkistä.
Lähetä kommentti