20 helmikuuta 2014

Parhaat kosmetiikkatuotteet

Pari vuotta sitten tein haastetehtävän, jossa minun piti kertoa lempparikosmetiikastani.  
Huomasin että muutamassa vuodessa kosmetiikkamaku on muuttunut aika paljon - tai sitten ei. 
Puuteri, kulmakynä ja ripsari on samoja kuin vuonna 2011, mutta muut tuotteet ovat ihan vaihtuneet. Kaksi vuotta sitten kirjoitin myöskin lemppari-ihonhoitotuotteistani, jotka ovat nekin päivittyneet tässä ajan kanssa ihan huolella.
Seuraavaksi esittelen näitä uudempia tuotteita, joihin oon tutustunu viimisen puolenvuoden aikana.



Natuvive-puhdistusvaahto
Ihan vastikään ostin apteekista Natuviven puhdistusvaahtoa. Olen testannu useamman kerran Acon vastaavaa tuotetta ja olen tosi paljon tykänny. Tämä Natuviven puhdistusvaahto tuoksuu toooosi hyvälle ja raikkaalle. Tuote on riittoisa ja sitä kyllä mielellään käyttää joka ilta.

Arbutin-seerumi ja -päivävoide
 Arbutinin tuotteista kerroin vastikään ihana omana postauksenaan, koska pääsin blogiyhteistyön puolesta niitä kokeilemaan. Seerumia käytetään päivävoiteen alla päivittäin. Olen ihastunu sen supernopeasti imeytyvään ominaisuuteen ja vaivattomaan sekä nopeaan käyttöön. Päivävoide puolestaan jättää ihon mukavasti mattapintaseksi ja kosteuttaa tosi tehokkaasti. Nyt näitä tuotteita on tullut käytettyä reilu kuukausi, ja voin ehdottomasti suositella kaikille, joilla on a) kuiva, b) epätasaisen värinen tai c) hyvin herkkä iho. Peukku pystyyn! Verkkokauppaan pääset tästä. Klik klik!


The BodyShopin Rasberry Body Butter
Maailman ihanimmalle tuoksuvan body butter eli vartalovoin/-voiteen sain joululahjaksi hyvältä ystävältäni. Lauri kerran erehtyi lainaamaan tätä ja omin sanojensa mukaan "tuoksui jollekki vadelmapensaalle koko päivän" - tuoksu on siis huumaava ja aivan mahtava. Kasvoille en tätä levittäisi (eikä siihen tarkoitukseenkaan se toki olekkaan), mutta vartalovoiteena tuoksu on mieletön. Vaikka voide on voimakkaan tuoksuinen enkä yleensä tämmöisenä semi-hajuyliherkkänä voi sietää voimakkaasti hajustettuja tuotteita, tämä tekee ihan kyllä poikkeuksen. Tuoksu on luonnollinen eikä yhtään keinotekoisen/teollisen oloinen.


Maybellinen FitMe-meikkivoide
Joulun aikaan kokeilin siskoltani hänen fitme-meikkivoidettaan ja ihastuin. Se oli hyvä, tosi kevyt, helppo levittää eikä liian peittävä. BB-voiteista mulla ei oo niin hirveän hyvää kokemusta, ne kun eivät juuri peitä mitään ja luovat vain iholle turhan tumman värin. Välillä sekoitan fitme-meikkivoidetta pieneen määrään BB-voidetta/kosteusvoidetta, jos haluan entistä kevyemmän meikin.


Golden Rose-luomiväri
Tämän luomiväripaletin ostin Seppälästä syksyllä ja kuten kuvasta huomaa, vaalea kimalteleva väri on ollut kaikista käytetyin. Olen käyttänyt myös tummanruskeaa aika paljon, mutta lilahtavat värit ovat jääneet vähän vähemmälle käytölle. Värit ovat todella pigmenttisiä ja jos haluaa tavallista intensiivisemmän värin, niin niitä voi käyttää kosteutetulla luomivärisudilla. Just hyvä combo, suosittelen!

Ei kommentteja: