05 maaliskuuta 2015

Synttäriherkkujen ohjeet


 Tässäpä tulee tätä luvattua herkkupostausta! ♥
Tarjolla meillä oli suolapalana kinkkuyrtti- ja meetvursti-bbq-kolmioleipiä sekä rapeita leipätikkuja.
Makealta puolen löytyi marja-valkosuklaakakkua sekä erilaisia irtokarkkeja. Lisäksi mehua, kahvia ja teetä.


Aloitetaan siitä kaikista herkullisimmasta eli kakusta!

Marja-valkosuklaakakku

Pohja:
7 munaa
sokeria
vehnäjauhoja
perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta

Voitele ja korppujauhota kaksi irtopohjavuokaa (n. 24 cm sekä n. 12 cm). Ota esille kaksi samankokoista lasia. Riko toiseen munat. Kaada toiseen lasiin samanverran sokeria. Kaada sokeri kulhoon. Mittaa tyhjentämääsi lasiin jauhoja, jotta niitä on yhtä paljon kuin munia. Vehnäjauhoja 50-75% määrästä ja perunajauhoja loput. Sekoita joukkoon leivinjauhe. Vatkaa sokeri ja munat hyväksi vaahdoksi, siivilöi jauhoseos sitten taikinan joukkoon pikkuhiljaa ja kääntele nuolijalla tasaiseksi. Kaada vuokiin (täytä max 2/3 vuoasta tai tulee yli paistovaiheessa). Itsellä taikinaa jäi hieman ylimääräistä, eli kuudella munalla tehty taikina voi myös riittää. Paista 175°C uunin alatasolla isoa n. 40 min. ja pientä n. 25 min. Älä avaa luukkua ennenkuin vähintään 20 min. on kulunut, muuten voivat lössähtää. Anna jäähtyä kunnolla, irrota kakut vuoistaan ja leikkaa molemmat kolmeen osaan.


Täyte:
12 liivatelehteä
8 dl vispikermaa
300 g valkosuklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g turkkilaista jogua
ripaus vaniljasokeria ja sokeria
n. 2½ dl karpaloa ja vadelmaa soseutettuna
1 dl marjamehua
(punaista elintarvikeväriä)
lisäksi kostutukseen maitoa

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma napakaksi vaahdoksi ja sulata valkosuklaa vesihauteessa. Vatkaa valkosuklaa varovasti kermavaahdon joukkoon pieni määrä kerrallaan. Laita jääkaappiin. Sekoita keskenään tuorejuusto, jogurtti, sokerit sekä soseutetut marjat. Kiehauta mehu ja lisää siihen puristellut liivatteet. Kaada mehu ohuen ohuena nauhana marjaseoksen joukkoon koko ajan sekoittaen. Yhdista kermavaahto ja marjaseos varovasti sekoittaen. Jos täyte tuntuu liian löysältä levitettäväksi, anna sen seistä hetki jääkaapissa jotta liivatteet ehtivät alkaa vaikuttamaan.


Harmittaa, että itsellä ei tullut otettua kuvaa kun kakkua oli leikattu, sillä se oli tosi hienon näköinen sisältä. Kakkupohjaa oli aina noin 1½ sentin verran, sitten muutaman sentin verran täytettä. Täytettä tulee siis todella reippaasti, jonka vuoksi suosittelenkin käyttämään irtopohjavuoan reunusta kakkua täytettäessä. Lisää ensin vain kakun alin pohja, kostuta se, sitten täyte. Sitten lisää toinen kerros kakkua ja niin edelleen. Irtopohjavuoan reunus pitää kakun kasassa eikä täyte pääse pursuamaan välistä pois. Toki kakku (=kuvassa vaaleanpunainen osa) on tuplasti korkeampi kuin irtopohjavuoka, joten se riittää vain alaosaan ellei sitten omista kahta irtopohjavuokaa ja käytä niitä sitten päällekkäin! Kun kakku on jähmettynyt jääkaapissa vähintään kolme-neljä tuntia, voit ottaa reunuksen pois ja koristella sitten kakun. Itse käytin yhtä reunusta, joka riitti mainiosti. Täyte on sen verran jähmeää kun sen antaa olla vähän aikaa jääkaapissa, että se ei väleistä tursuillut. Täytettä tulee siis kakkupohjien jokaiseen väliin ja niiden lisäksi kokonaan ns. ison kakun päälle, jonka päälle kootaan sitten vielä kuvassa näkyvä pieni valkoinen kakku - täytteineen ja kostutuksineen tietysti. Pikkukakun päälle ja reunoille sivellään loput täytteet, jotta sokerimassa pysyy siinä sitten kiinni.  

Kuorrute:
250 g sokerimassaa pikkukakkuun
2 dl vispikermaa
250 g maitorahkaa
tomu- ja vaniljasokeria
punaista elintarvikeväriä

Kauli sokerimassa tomusokerin avulla tasaiseksi, levitä pikkukakun päälle. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen maitorahka sekä sokerit ja elintarvikeväriä haluttu määrä. Pursota kakun päälle ja levitä reunoille. Huomaa: jos haluaa paksummat pursotuskerrokset, on kuorrutetta tehtävä enemmän - meidän kakussa kuorrutetta oli paksusti vain ison kakun yläosassa.


Koska näitä kolmioleipiä tarjotaan myös tulevan viikonlopun juhlissa eli kerron niiden ohjeen sitten myöhemmin, jaan nyt vain leipätikkujen ohjeen.  

Yrtti-valkosipulileipätikut
paahtoleivistä leikattuja reunapaloja
valkosipulin kynsiä
ruokaöljyä ja reippaasti voita
kuivattua tai tuoretta yrttisekoitusta

Lisää öljyä, voita, puristetut valkosipulinkynnet ja yrttisekoitusta paistinpannulle. Paista leipätikkuja keskikovalla lämmöllä, kunnes ne hieman ruskistuvat. Jätä tikut kuitenkin pehmeiksi, sillä ne rapeutuvat jäähtyessään. Nosta tikut talouspaperin päälle paistamisen jälkeen, jotta ylimääräinen rasva imeytyy paperiin. Rasvaa saa käyttää paiston aikana reippaasti, sillä leivät imasevat itseensä sitä reilusti. Leipätikkuja voi tarjota sellaisenaan tai dipin kanssa. Ne sopivat hyvin myös salaatin seuraksi, sillä käytännössähän ne ovat isoja crutonkeja.


Ei kommentteja: