07 elokuuta 2016

Kesälomareissu - Osby


Tukholma-yön jälkeen ajoimme kohti Ruotsin eteläosia pysähdyimme ensimmäiselle leirintäalueyöllemme Osbyyn. Osby sijaitsee reilu 500 km Tukholmasta etelään. Noin 15 kilometriä ennen Osbya sijaitsee Älmhult. Paikan nimi saattaa kuulostaa tutulta Ikeassa ostoksia tekeville - Älmhultista kun kyseinen pytinki on kotoisin. Älmhultissa sijaitsee sekä maailman ensimmäinen että maailman suurin ikea-tavaratalo (kuvassa). 


Osby itsessään oli söpö pieni kylä. Jos Ikea on Älmhultin kruununjalokivi, on Brio sellainen Osbylle. Osbyssa on myös museon ja leikkipaikan yhdistelmä Brio Lekoseum, mutta valitettavasti se oli kiinni sinä päivänä kun me Osbyssä vierailimme. Onneksi pääsimme shoppailemaan kuitenkin Brion tehtaanmyymälään! Tehtaanmyymälästä muutama kuva postauksen lopussa. 




Osbyssä yövyimme Osby Camping -nimisellä leirintäalueella. Leirintäalue sai meiltä täydet viisi ★★★★★ tähteä, sillä etenkin sijainti ja hinta ja olivat aivan ensiluokkaisia. Hinta oli suoraan sanottuna naurettavan halpa ja sijainti ihan käsittämättömän upea. Suihkut kuuluivat hintaan (kokemuksesta voin sanoa että se on harvinaista Ruotsissa ja Tanskassa) ja palvelu oli hyvää. Kiitos Osby! 


Leirintäalueella oli upea hiekkaranta ja lapsille hyvät leikkimahdollisuudet. Jopa vesiliukumäki! Ja aurinko helli meitä kuumuudellaan aamusta asti. 










Osbyn keskustassa sijaitseva Brion myymälä oli täynnä leluja - sekä Brioa että paljon paljon muuta. Peräseinältä löytyi löytölaarit Brion junia, ratapalikoita, siltoja, autoja, ukkeleita jne. Edulliseen hintaan, tottakai. 



Meille tarttui kotiin viemisiksi mukaan sähköveturi, palkkisilta ja pienet liikennevalot. Hinta yhteensä 65 SEK eli reilu 7 €. 

Osbyssa haluaisin ehdottomasti vierailla toistekkin! 

04 elokuuta 2016

Kesälomareissu - Tukholma


Reissumme alkoi siis Torniosta ja ensimmäisenä päivänä ajoimme n. 650 kilometriä Sundsvalliin, jossa olimme yötä. Toisena päivänä ajoimme Sundsvallista Tukholmaan, jossa kävimme siis sekä reissun meno- että tulomatkalla. Ensimmäisellä kaupunkireissulla jätimme auton kaupungin laitamille, josta kävelymatkaa ydinkeskustaan oli puolitoista kilometriä. Valhallavägenin ja Sturegatanin risteyksen tuntumassa oli hyvin parkkitilaa, hintaakin vain 15kr/tunti. Matkalla pääsimme kävelemään kauniiden puistojen läpi ja ihastelemaan arkkitehtuuria. 





Jostain syystä Tukholma on minun ehoton ykköslempparipaikka Pohjoismaissa. Se on jotenkin niin siisti ja kaunis. Siellä on kauniita vanhoja rakennuksia, vanha kaupunkikin on ihan vailla vertaa. 




Reissusta kotiin päin ajellessamme pysähdyimme taas Tukholmassa jossa vietimme päivän shoppaillen. Tällä kertaa auton jätimme satama-alueelle, Viking terminaalin lähelle. Sieltä kävelee keskustaan parissakymmenessä minuutissa. Hintaa parkkeerauksella oli muistaakseni 25kr/tunti. 



Autolla ajo Tukholmassa oli ihan helppoa - parkkipaikan löytyminen sitä vastoin ei. Ydinkeskustassa kaikki paikat oli varattu ja siellä oli paljon maksullisia 30 minuutin pysäköintipaikkoja - puoli tuntia kun ei riitä shoppailuun mitenkään. Tukholmassa parkkeeraaminen ei ole ilmaista, mutta ei myöskään ajaminen, sillä käytössä ovat tietullit. Ensimmäisenä Tukholma-päivänämme ajoimme kolmesti ja toisena -päivänämme kahdesti tietullien ohi - reilu kuukausi myöhemmin postiluukusta putosi lasku tietulleista eli ruuhkamaksuista. Tietullien hinnat vaihtelevat noin 10-20 kruunua per ohituskerta.