29 tammikuuta 2013
25 tammikuuta 2013
Pożegnalna!
Keskiviikkoiltana olin juhlimassa erityisen hyvän ystäväni (♥) läksäreissä, sillä hän lähtee pian Puolaan vaihto-opiskelemaan (NYH! Ikävä tulee!). Päällä mulla oli HM:n MAMA-farkut, pitkä t-paita Stockmannilta ja HM:n neule.
Leivoin juhliin suklaa-cupcakeja tällä (jo legendaksi muodostuneella)
ohjeella. Lisäksi vein mukanani suolatikkuja ja suolatikkurinkeleitä.
Juhlissa oli mahtihyvät tarjoilut: oli pizzaa, porkkanakakkua, karkkia,
monenlaisia sipsejä sekä vihanneksia ja dippiä.
Hei hei rakas Sanna ♥♥♥ Kohta nähdään taas!
18 tammikuuta 2013
Vauvan lipasto & hoitotaso
Nyt on vauvan oma lipastokin saatu koottua ja kaikki on valmista pienokaista varten. HEMNES-lipasto on Ikeasta ja hoitotaso itsetehty (lainassa). Kyltti ostettu Oulun keskustasta sisustusliikkeestä, kaupan nimeä en muista.
Kylpyankka Tampereen SäästöTexin leluosastolta, VANDRING IGELKOTT-siili Ikeasta ja vinkulelu Citymarketista.
KRAMA-pesulaput Ikeasta ja hupullinen kylpypyyhe uusimmasta äitiyspakkauksesta.
Kaksi oikeanlaitimmaista VANDRING-pukluharsoa Ikeasta, loput harsot sekä hoitolaukku Oulun Kärkkäiseltä.
Lelut Vaukirja.fi:stä. Laatikoissa lelujen lisäki sukkia, sukkahousuja ja lapasia.
Valkoinen toppahaalari Stockmannilta. Laatikosta löytyy mm. itkuhälytin, purulelu ja lastenkirjoja.
Lasiset NUK-tuttipullot Cittarista, vaatteet sekä ostettuja, lainaan saatuja että äitiyspakkauksesta tulleita. Laatikoissa tuttipullojen lisäksi tutteja, kylpymittari, ihovoidetta ja niistin.
12 tammikuuta 2013
Uus koti: eteinen, olohuone & keittiö
Ensin esittelyssä eteinen: kun ulko-ovesta tulee sisälle, heti oikealla puolella on naulakot ja hattuteline. Meillä on pienen projektin alla tällä hetkellä kenkätelineen teko, mutta siitä lisää sitten kun se valmistuu. Makuuhuoneeseen menevä ovi on valkoisen pöydän oikealla puolella ja kylppärin ovi on makuuhuoneen oven vieressä.
Eteisestä kun lähdetään kävelemään loivasti vasemmalle, tullaan olohuoneeseen. Keittiön ja olohuoneen jakaa siis väliseinä, eli keittiö on läpikulkukeittiö. Olohuoneessa on ikkuna (=meitsin lemppariasia koko asunnossa♥), josta näkee keittiöön.
Sittenkun tekee täyden pyörähdyksen, näkee toisen osan olohuoneesta: sohvan, nojatuolin, tv:n ja sohvapöydän. Oikeassa reunassa pilkottaa ovi parvekkeelle.
Eteisestä kun lähdetään kävelemään loivasti vasemmalle, tullaan olohuoneeseen. Keittiön ja olohuoneen jakaa siis väliseinä, eli keittiö on läpikulkukeittiö. Olohuoneessa on ikkuna (=meitsin lemppariasia koko asunnossa♥), josta näkee keittiöön.
Sittenkun tekee täyden pyörähdyksen, näkee toisen osan olohuoneesta: sohvan, nojatuolin, tv:n ja sohvapöydän. Oikeassa reunassa pilkottaa ovi parvekkeelle.
Sohva toimii ikäänkuin "tilanjakajana" jakaen olohuoneen tv-katselu-/hengailutilaan sekä työpisteeseen ja vauvan hoito-osioon.
Olohuoneesta kun pyörähdetään kohti toista suuntaa, ollaankin keittiössä. Keittiön ruokapöytä on nurkkauksessa, jossa on ikkunat kahteen eri suuntaan.
Keittiössä kaappitilaa on aika vähän, mutta onneksi juuri ja juuri sen verran, että kaikki ruoat ja astiat mahtuu kaappeihin. Kun keittiön läpi kävelee, pääsee takaisin aloituspisteeseen eli eteiseen. Muuten asunto alkaa olla täysin valmis, muutama matto vaan puuttuu lattiasta. Sekä keittiön että olohuoneen lattia kaipaisi muutamaa pientä mattoa - niitä siis seuraavaksi kaupoista metsästämään!
11 tammikuuta 2013
10 tammikuuta 2013
Uus koti: makkari & kylppäri
Noniin! Nyt on uus koti saatu siihen kuntoon, että ehkä tästä voi muutaman kuvan laittaa tänne blogiin esillekkin. Tosiaan 53 neliöiseen kaksioon muutettiin, eli tässä on makuuhuone, eteinen, kylppäri, olohuone, läpikulkukeittiö sekä parveke. Ensimmäisenä esittelyssä makuuhuone ja kylpyhuone.
Makkari muistuttaa hyvin paljon meän edellisen asunnon makuuhuonetta, sillä erotuksella että nyt vaatekaapit on sängyn vasemmalla puolen, ikkunaseinää vastapäätä, kun taas ennen ne olivat sänkyä vastapäätä, ikkunaseinän vieressä. Ennen vaatekaappeja oli kolme, nyt niitä on viisi: nykyinen makuuhuone on siis aika paljon isompi kuin entinen. Sittenkun vauvan pinnasänky saadaan vielä tuotua tänne, niin todennäköisesti makuuhuoneestakin hieman järjestys muuttuu - siittä sitten lisää myöhemmin.
Kylppäri puolestaan on huomattavasti isompi kuin entinen ja kaappitilaakin on nyt runsaasti. Ennen suurin osa purkeista ja puteleista oli pöydällä, nyt ne pystyy lähes kaikki piilottamaan kaappeihin ja laatikoihin. Lisäksi entisen asunnon kylpyhuoneessa ei ollut suihkuseinää ollenkaan, vain suihkuverho. Suihkuseinä on kyllä siittä kätevä, että se suojelee hyvin mm. pyykinpesukonetta kastumiselta. Nykyisessä kylpyhuoneessamme on lisäksi pieni ikkuna, joka on tosi hyvä esimerkiks koko asunnon läpivetotuulettamista varten.
Lavuaarin viereisillä tasoilla on enää vain meikit, Laurin partavesi, saippuat, pumpulipuikko- ja vanulappupurnukat sekä ihovoide. Ennen näiden lisäksi tasolla notkuivat niin kasvovedet, deodorantit, piilolinssinesteet, hiusharjat ja hiustenhoitosuihkeet. Niin ja tasoja oli vain yksi, nyt niitä on kaksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)