Pääsin tekemään blogiyhteistyötä kirja-arvioinnin merkeissä.
Arvioitavakseni sain Christine Leechin Kiva kirjontakirja-nimisen uunituoreen opuksen.
Kirjassa on esitelty kauniita ja helppoja ompelu- sekä kirjontatöitä.
Ohjeet jakautuvat teemoittain: kotiin, naiselle ja lapselle - tämä kirja sopii mulle siis täydellisesti!
Kirjassa esitellään erilaisia pistoja ja kirjontatekniikoita. Ohjeet lähtevät ihan perusjutuista: näin teet silmukka-aloituksen, näin päättelet ilman solmua, näin jäljennät kuvion kankaalle...
En ole ikinä ennen kirjonut (vai lasketaanko ala-asteella tehty ristipistotyö kirjomiseksi?), joten nämä perustavanlaatuiset ohjeet tulevat kyllä käyttöön.
Kirja on pullollaan inspiroivia kuvia ja se esitteleekin yli 50 kirjontamallia. Opus sisältää muun muassa ohjeet säilytyslaatikoiden, pyykkipoikapussin, laukun ja istuintyynyn tekoon.
Eli mitä sitten olisi tarkoitus kirjoa, että pystyn arvioimaan kirjan kunnolla?
Ajattelin tehdä Minnin sänkyyn koristetyynynpäällisen. Ostin jo 40x40 senttisen sisustustyynyn ja siihen vaaleanpunaruudullista kangasta.
Nyt vaan pitäis päättää, minkä kuvion tyynyyn kirjon.
Alla on muutamia vaihtoehtoja:
Vaihtoehto 1: lintuhäkki (alunperin pannumyssyn ohje)
Vaihtoehto 2: prinsessa (alunperin pussukan ohje)
Vaihtoehto 3: pupuja (alunperin kirjankansien ohje)
Minkähän näistä sitten valitsisi?
Mitä mieltä olette? ☺
Kirjasta löytyy kaikkia ihania ohjeita, joista tämän aakkoset-seinävaatteen tulen ihan varmasti joskus toteuttamaan. Niin ihana! Å, Ä ja Ö kylläkin puuttuvat, mutta niitä varten voi seinävaatetta toki hieman jatkaa pidemmäksi.
3 kommenttia:
Kivan näkönen kirja! Mun mielestä sun kantsis tehä ehottomasti toi lintuhäkki, se on hienoin :) millä värillä meinaat tehdä sen?
Ajattelin käyttää mustaa lankaa ☺ Juuri tuota lintuhäkkiä olen itekki ajatellu, se taitaa sopia parhaiten tyynyyn kirjailtuna.
Kivan näkönen kirja! Osaatko sanoa paljon maksaa? Pitää ehkä itsekin käydä kirjakaupassa katsomassa tuota.
Lähetä kommentti