Tämän kerran DIY-aiheena on Minnille tekemäni päiväpeitto / tilkkutäkki. Peitto on kooltaan 180 x 120 cm joten ei jää pieneksi pitkään aikaan - tyttöhän nukkuu vielä pinnasängyssä, johon päiväpeiton taitan kaksinkerroin.
Kankaat ostin ikeasta. Mietin niitä leikatessani, että näyttääpä kyllä värit ja kuviot jotenkin tutuilta... Kunnes muistin hernepussit ja pinnasängyn reunapehmusteen jotka tein viime vuonna. Hupsiis!
Hyvää on se, että selvästi lempparikankaat ovat pysyneet vuodesta toiseen. ☺ Lila Minna-kangas tuli ryhmään uutena, sillä halusin mukaan jonkin vahvemman yksivärisen kankaan.
Päiväpeittoon tuli tilkkuja yhteensä 54 kpl ja jokainen oli kokoa 22 x 22 cm. Saumavaroja on joka reunassa siis 1 cm, jolloin tilkkujen oikeaksi kooksi jää 20 cm. Neljää kangasta tarvitsin puoli metriä jokaista ja viidettä kangasta
(valkoinen Minna) kaksi metriä, koska peiton toinen puoli on tehty vain siitä
kankaasta. Jokaista otin vähän reilummin kuin vain sen 50cm/200cm, sillä kankaat aina kutistuu pesussa. Kankaiden leveys oli 150 cm.
Ensin pesin kaikki kankaat, jonka jälkeen leikkasin ne tilkuiksi. Muut kankaat leikattiin tilkuiksi kokonaan, mutta valkoisesta kankaasta jätettiin 182 x 122 cm kokoinen pala (sis. saumavarat), josta tuli päiväpeiton toinen puoli. Tilkut asettelin tilkkutäkin muotoon lattialle niin että ne näyttivät hyvältä ja 9 palan jono kerrallaan ompelin tilkut toisiinsa kiinni. Jonoja tuli yhteensä 6 kappaletta.
Kun jonot olivat valmiita, ompelin ne pitkiltä sivuilta toisiinsa kiinni. Kaksi jonoa laitetaan oikeat puolet vastakkain ja reuna ommellaan kiinni. Sen jälkeen kankaat "avataan" ja lisätään yksi jono taas reunalle.
Kun kaikki jonot oli ommeltu kiinni toisiinsa, oli päiväpeiton tilkkutäkki-puoli valmis. Sitten leivitin tilkkutäkki-puolen lattialle oikea puoli ylöspäin. Sen päälle laitoin valkoisen kankaan, josta tuli peiton toinen puoli. Valkoinen kangas laitettiin oikea puoli alaspäin (jos sillä nyt on jotain väliä) eli molemmat kankaat olivat oikeat puolet vastakkain. Päällimmäiseksi laitoin kolme ohutta fleecevilttiä, joista tuli peiton sisälmys. Kaikki peitot/kankaat kiinnitin toisiinsa nuppineuoilla. Sitten ompelin reunat yhtä noin 30 senttimetrin palaa lukuunottamatta yhteen. Tämän jälkeen käänsin peiton oikein päin ja puistelin muutaman kerran kunnolla, jotta sisällä olevat viltit menivät suoraan.
Melkovalmiin peiton levitin taas lattialle ja kiinnitin nuppineuloja useista kohdista läpi, jotta viltit sekä molemmat päällykankaat pysyvät samoilla kohdin. Tämän jälkeen ompelin suoralla ompeleella rakseja saumoihin. Viimeiseksi ompelin jätetyn 30 cm aukon kiinni varovasti ihan reunasta ja peitto oli valmis!
No eihän sitä peittoa voinut jättää siihen vain, eihän?
Olihan myös Minnin suloiselle Inna-vauvalle tehtävä tismalleen samanlainen mutta pienempi peitto, eikö vain?
Vasemmalta ylhäältä: ruusuja, lilaa, raitoja, ruusuja...
Innan peitto on tismalleen samanlainen, mutta siinä tilkkutäkin ruudut ovat kokoa 5,5 x 5,5 cm (saumavaroineen 7,5 x 7,5 cm). Lisäksi Innan peitossa on yksi rivi eli kuusi palaa enemmän. Molemmat peitot tehtiin kuitenkin samalla tavalla.
2 kommenttia:
Ihana!! Mieki tein pojulle tilkkutäkin kesälä, mutta ei tullut näin sievää kyllä :D Huippu idea päiväpeitoksi laittaa!
Kiitti! ♥ Meillä on muutoin tuo pinnasänky sekasin ja täynnä tyynyjä ja peittoja ja pehmoleluja siihen malliin, että piti joku juttu keksiä rauhoittamaan tilannetta :D
Lähetä kommentti