19 elokuuta 2015

Ristiäistarjoilut



Pojan ristiäisissä tarjottiin lämmin ruoka. 
Oli aikamoinen operaatio keittää ruoka yli kahdellekymmenelle ihmiselle, mutta suoriuduin siitä yllättävänkin helposti (Esko nukkui koko päivän ja Minnikin veti kolmen tunnin tirsat...). Lohta oli muutama kilo, pottuja samaten, kermaa 8 desiä ja tilliä iso puska. Lisäks porkkanoita ja kevätsipulinippuja ja mausteita ja... Lohikeittoon ei riittänyt 10 litran kattila, vaan piti ottaa 6 litranen lisäksi. Molemmat oli täynnä. 


Lohikeiton lisäksi tarjolla oli oikeaa voita, jonka päälle silppusin hieman kevätsipulin vartta (ovat muuten sikahyviä yhdessä, suosittelen kokeilemaan!!) sekä rieskaa. Juomaksi oli maitoa ja vettä. Ristiäisiä varten ostin servettejä ja tarjoilukulhot (kuva alempana) ikeasta, kertislusikoita ja kertislaseja biltemasta sekä teemaan sopivan myrskylyhdyn ClasOhlsonista. 



Hyvää!
Keitto onnistui yli odotusten, pappikaan ei meinannu uskoa että oon ite tehny sen :D Näytän vissiin siltä että en osaa laittaa ruokaa... 


Makeana tarjottavana kahvin/teen kanssa oli cupcakeja, marenkia (marenkien ohje), muumipäärynälakuja, vaaleanvihreitä raelakuirtareita sekä sitruunakeksejä. 


Sitruunakeksit

170 g pehmeää voita
100 g sokeria
100 g ruokosokeria
1 muna
2 tl vaniljasokeria
250 g vehnäjauhoja
3 tl perunajauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 sitruuna

Vatkaa pehmeä voi ja sokerit yhteen. Lisää muna hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja raasta joukkoon hyvin pestyn sitruunan kuori. Sekoita kaikki ainekset yhteen taikinaksi ja lisää vielä loraus sitruunan mehua. Anna olla jääkaapissa puolisen tuntia. Muotoile pieniä keksejä uuninpellille ja paista 175°C uunissa 8-10 minuuttia tai kunnes ovat hieman ruskettuneet reunoista. Koristele keksit tomusokeri-sitruunamehu-elintarvikeväriseoksella sen jälkeen kun ne ovat jäähtyneet. 





Pätkiscupcakes (25 kpl)

Muffinssit
150 g pehmeää voita
1,5 dl sokeria
1,5 dl ruokosokeria
3 tl vaniljasokeria
3 munaa
6 dl vehnäjauhoja
250 g pätkis minibites-irtareita
4,5 tl leivinjauhetta
1,5 dl maitoa

Vatkaa voi ja sokerit yhteen vaaleaksi vaahdoksi. Lisää muna ja vatkaa hyvin. Sekoita leivinjauhe ja vehnäjauho keskenään. Kaada maito ja siivilöi jauhoseos vuorotellen taikinaan hyvin sekoittaen. Pilko suklaat pieniksi ja sekoita taikinaan. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200°C uunin keskitasolla 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä täysin ennen kuorrutteen lisäämistä. 

Kuorrute
45 g pehmeää voita
120 g maustamatonta tuorejuustoa
n. 350 g tomusokeria
vihreää elintarvikeväriä

Vatkaa pehmeä voi ja tuorejuusto tasaiseksi massaksi. Siivilöi tomusokeri kuorrutteeseen ja vatkaa hyvin. Lisää elintarvikeväri tippa kerrallaan, jotta saat aikaiseksi oikean värin. Pursotukset tein 10 mm tähtityllalla. Painele sokerihelmet/sokerimassakoristeet kuorrutteeseen kiinni ja laita cupcaket jääkaappiin odottamaan tarjoilua. Kuorrute on niin jämäkkää, että sokerihelmet (tai vastaavat sokerinomparellit/-koristeet) voi kiinnittää ilman huolta siitä, että ne sulaisivat kuorrutteeseen. Älä kuitenkaan peitä cupcakeja millään kun laitat ne jääkaappiin, ettei kuorrute ala "hikoilemaan". 

Koristeluun
sokerihelmiä
valkoista ja vihreää sokerimassaa


"esko"

Ei kommentteja: