21 tammikuuta 2016

Pikkusen paremmat mokkapalat

Kun olin pieni, meillä leivottiin usein mokkapaloja. Ne ovatkin yksi lempileivonnaisistani. Perusohje on kuitenkin mielestäni liian vähäkuorrutteinen - kuorrute on tämän herkun paras osio ja sitä pitää olla reilusti.

Mokkapalat - tai niinkuin minä tunnen ne - rakkauden ruudut saavat tässä ohjeessa kakun muodon ja kuorrutettakin tuplasti normaalia enemmän. Kuorrutteeseen on piilotettu pieniä suklaaylläreitä ja kaiken kruunaa läjä pikkuisia vaahtokarkkeja. 


Mokkapalakakku

pohja:
2 munaa
1,5 dl sokeria
75 g voita
1 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 rkl kaakaojauhetta
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa

Vatkaa kananmunat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Sulata voi ja anna sen hieman jäähtyä, sekoita varovasti munavaahdon joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan vähän kerrallaan vuorotellen maidon kanssa. Vuoraa vuoka leivinpaperilla ja öljyä se. Itse käytin pentikin uunivuokaa, jonka koko on 22x5 cm ja vetoisuus 1,3 litraa. Kaada taikina vuokaan ja paista uunissa 200° lämmössä keskitasossa 15-20 minuuttia. Keskiosa saa jäädä pehmeäksi/puoliraa'aksi, jotta kakusta ei tule liian kuiva! Anna jäähtyä kokonaan, kumoa kakkulautaselle ja kuorruta.


kuorrute:
50 g voisulaa
n. 5 rkl vahvaa kahvia
ripaus suolaa
n. 3,5 dl tomusokeria
5 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
puoli levyä cloetta sprinkle mint & crispy rain- suklaata (n. 80 g)

Sekoita kahvi, suola ja voi keskenään, lisää kuivat aineet siivilän läpi seokseen kunnes saat oikeanlaisen koostumuksen - ei liian jämäkkää mutta sellaista, joka ei valu heti kakun päältä pois. Sekoita hyvin. Lisää rouhittu suklaa joukkoon ja kaada kakun päälle. Levittele kakun päälle tasaisesti ja lisää vaahtokarkit. 


Ei kommentteja: