30 elokuuta 2014

Nukensänky


Nyt se alkoi meilläkin, nimittäin nukkeaika. Äitini osti Minnille My Little Baby Born-nuken, jolla tyttö onkin leikkinyt ihan innoissaan. 
Löysin vanhempieni tykönä ollessani leikkimökistä kaksi vanhaa nukensänkyä - isäni on ne aikoinaan tehnyt minulle ja siskolleni nukkeleikkeihin. Nyt pääsi yksi vanha sänky taas käyttöön ja leikkeihin! ♥
Sänky oli tummunut, likaantunut ja kulunut aikamoisesti vuosien (vuosikymmenten, kröhm) saatossa, joten päätin tuunata sitä hieman.


Tuunaamisella tarkoitan siis maalamista ja lakkaamista. Tuunaamista varten tarvitsin...
~ valkoista maalia
~ harmaata maalia
~ pensselin
~ kontaktimuovia ja mittalusikoita kuvioiden tekoa varten, sakset
~ lakkasprayta lakkaamiseen

Sängyn reunat maalasin ensin valkoisella ja annoin kuivua hyvin. Sen jälkeen leikkasin kontaktimuovista kolmen kokoisia ympyröitä, joiden avulla muodostin helminauhakuvion, jonka sitten Minnin avustuksella kiinnitin sängyn reunoihin. Sitten vain harmaa maali pintaan ja muovipalat pois. Lopuksi lakkaus ja valmista tuli.




Nukke on kastettu Innaksi.
Innalle peiton, tyynyn ja patjan tein vanhoista kangaspaloista ja fleecenpalasista. 
Inna tykkää nukkua pupun ja tuttipullon kanssa.



2 kommenttia:

miina kirjoitti...

tuosta tuli kyllä niin hieno :)

Henni kirjoitti...

Oon samaa mieltä ☺☺ Kiitos ♥