Keksimurupohja on ihan jees, mutta mielestäni usein kuivahkon oloinen ja joko a) liian mureneva tai b) liian jähmeä. Tein ensimmäistä kertaa banoffeeta vähän aikaa sitten ja pohdin pohjan koostumusta. Löysin sitten guuglailun jälkeen valion sivuilta banoffeen ohjeen, jossa pohjaksi oli tehty brownie-pohja. Muokkasin ohjetta hieman (vähemmän sokeria, lisää suolaa, kahvia ja suklaata...) ja tein kinuskin perinteisemmin eli kondensoidusta maidosta.
Banoffee
brownie-pohja
125 g voita
100 g tummaa suklaata
2 tl pikakahvia
1,5 dl sokeria
1 tl suolaa
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Laita kattilaan voi, suklaa sekä pikakahvi, sulata ja anna jäähtyä. Sekoita kulhossa vehnäjauhot ja leivinjauhe, lisää kananmunat, suola, sokeri sekä suklaaseos. Paista 175°C uunin keskitasolla 10-14 minuuttia tai kunnes brownie on juuri ja juuri kypsä. Anna pohjan jäähtyä täysin.
täyte
1 tlk kondensoitua maitoa
2 banaania
2 dl vispikermaa + vaniljasokeria
tummaa kaakaojauhetta
tobleronea
Keitä kondensoitua maitoa 2-3 tuntia niin, että tölkki on koko ajan veden alla. Anna kinuskin jäähtyä täysin ennen tölkin avaamista. (Tähän aikaan vuodesta tölkki on hyvä nakata hankeen jäähtymään t. niksipirkko.) Kaada kinuski pohjan päälle ja pilko banaanit siihen päälle. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla. Laita kermavaahto banaanien päälle. Siivilöi päälle kaakaojauhetta ja rouhi päälle tobleronea. Nami!
1 kommentti:
Tätä vois kyllä kokeilla, näyttää tosi hyvältä :P
Lähetä kommentti