03 maaliskuuta 2012

1 haaste = 2 tunnustusta

Haasteeseen kuuluu kaksi erillistä osaa joihin molempiin liittyy omanlaisensa tunnustus. Tämä tunnustus lähtee minun osaltani eteenpäin viidelle ihmiselle, jotka kaikki tunnen. Kerron lisäksi, miten olen heihin aikoinani tutustunut (voitte kuitenki varmaan arvata miten olen siskoihini tutustunut, eli niitä en ala kertomaan).

 1. TUNNUSTUS
Tämän tarkoituksena on ojentaa tunnustus eteenpäin viidelle inspiroivalle blogille, joissa on alle 200 rekisteröitynyttä lukijaa.

1. Annastiinan Vaikka tämä tunnustus Annalta tulikin, lähtee se myös Annalle takaisin. Oltiin yhtäaikaa lukiossa ihan bestiksiä, asuin kerran lukioaikana Annan tykönä pari viikkoa. Tutustuttiin niin, että Annan perheen koirat oli karannu ja lähin auttamaan etsinnöissä. Anna on säilyny mulle tärkeänä ystävänä, vaikka nykyään (nyh, liian) harvoin nähdäänkin - sen vuoksi Annan kuulumisia on ihana lueskella sen blogista. Blogissaan Anna kirjoittelee vaatteista, muodista ja kaikista elämän pienistä asioista.

2. Lumivalkeaa Nuorempi isosiskoni HoO postailee lähinnä sisustukseen liittyvistä asioista, mutta blogista löytyy myös herkullisia reseptejä ja vaatehankintoja. Koska HoO:n kans en enää samalla paikkakunnalla asukkaan (ja vaikka meillä tuleekin useampi kerta viikossa oltua yhteyksissä), niin siskon, minun kummitytön sekä heidän koko perheen puuhailuista on kiva lukea.

3. miinamatilda Pikkusiskoni Miina muutti meän naapuriin pari viikkoa sitten ja aloitti bloggailun viime vuonna. Mie oon niin kateellinen sille kaikista superhienoista vaateostoksista ja kenkäkokoelmasta - se vaan on luonnonlahjakkuus bongaileen täydellisiä aletuotteita! Miinan blogista voit lukea muodista, sisustuksesta, kaikesta söpöstä sekä monista Miinaa inspiroivista asioista.

4. Anni-Tanni-Talleroinen Anni oli minun bff lukioaikoina Annan lisäksi, ja on sitä vieläkin. Anniin tutustuin Annan kautta ja me oltiinki aika hyvä kolmikko-tiimi aikoinaan. Anni kirjoittelee blogissaan omasta elämästään - matkoistaan, leipomuksistaan ja kaikesta muustakin. Annin ihana ja pirteä luonne tulee hyvin sen teksteistä myös esiin.. Tähän voin vaan sanoa, että ihana Anni!

5. new pieceofme-ee Emmi kirjoittelee blogissaan elämän pienistä asioista ja äitiyden ihmeistä. Emmi on ihan äärettömän lahjakas kirjoittaja ja välillä oon oikeasti pissat housussa nauranu sen hauskoille postauksille. Emmillä on ihan maailman paras asenne tässä maailmassa ja odottelenkin aina innolla uusia postauksia. Emmiin tutustuin vajaa kolme vuotta sitten meän yhteisen kaverin kautta.
2. TUNNUSTUS
Paljastuksia kahdeksan kappaletta.

1. Kehitän ite kiireeni. Oikeasti välillä tuleeki kiire, mutta yleensä se on semmosta: "Noh, jos sitä vaikka kaheksi menis salille.. mitä, kello on jo puol kaks? Hirveä hoppu tuli!" ...vaikka itseasiassa mitään kiirettä ei oo, koska asetan ite kaikki ajat itelleni. Sitte meen salille puolijuoksua ja mietin, että voi vitsi myöhästyin viistoista minuuttia. Illalla sitten kotona ei oo mitään tekemistä ja sitä vaan miettii, että mikähän ihmeen hoppu mulla sinne salille sillon päivällä oli.

2. Mulla ois (kyllä, vieläkin) kauhea koiravauvakuume. Amstaffi ois kiva, tai vaikka rottweiler. Uusimpana ihastuksenkohteena on tullut Unkarinvizsla, voi vitalis se on siisti koira! Ehkä kuitenkin pitää odottaa sitä omakotitaloa ja suurta pihaa, ei oikein voi toista koiraa pistää kerrostaloasuntoon. Enkä suostu ottaan enää mitään alle 25 kilosta koiraa! Elikkäs puhutaampa tämän haaveen toteutumisesta lisää sitten 15 vuoden päästä...

3. Yritän aina miettiä, että miten saisin tästä meän asunnosta vielä kivemman. Puolen vuoden aikana, mitä tässä asunnossa siis ollaan asuttu, oon ehtiny tekemään (omasta mielestäni) vaikka ja mitä: värkkäämään kaks liitutaulua, värjäämään kahet verhot, askartelemaan lipaston laatikoille uudet päällysteet, ompelemaan pöytäliinoja... Seuraavana projektina onkin edessä kenkätelineen teko.

4. Mulla ei haittaa vaikka esimerkiks makkari ois niinku räjähyksen jäljiltä, kunhan keittiö on siisti. Petaamaton sänky tai villakoirat lattialla ei haittaa, mutta auta armias jos tiskipöydällä on muutamakin likainen astia! Aina kun tiskikone on pessy niin tyhjennän sen heti, ja laitan ruokailun jälkeen likaiset astiat heti koneeseen.

5. Tykkään kaikesta "sosiaalisesta mediasta" ja minusta kaikkia sivustoja on hauska käyttää. Käytän Facebookin lisäksi ainaki Twitteriä, Twitpiciä, Formspringiä, HeiaHeiaa, Vimeota ja tietty bloggeria.

6. En tykkää pitkätukkasista miehistä (LOTR:in Legolas on tietty poikkeus), eli minun silmää miellyttää joko ihan siilitukka tai semmonen taaksevedetty sliippatukka. Tai semmonen niinku Johnny Deppillä on. 

7. Pelkään että tuun riippuvaiseks kahvista. Oon pelänny tätä jo reilun vuoden ajan, vaikka kahvia en juo kuin pari kertaa viikossa. Sitten jos mulla on ihan "normaalia migreeniä", niin heti ajattelen että se johtuu kahvista jos en ole sitä sinä päivänä juonu. Lisäksi lasken tarkkaan, etten juo liian monena päivänä kahvia peräkkäin. Niin ja jos juon päivässä kaks kuppia kahvia niin huhheijjakkaa, kyllä sitä sillon varmaan ollaan addiktoituneita!

8. Haluaisin lakata enemmän omia kynsiäni, mutta oon ihan äärimmäisen laiska. Lisäksi en jaksa oottaa että ne kuivuu, vaan oon heti tiskaamassa/imuroimassa/laittamassa ruokaa kun kynnet oon saanu lakattua.

6 kommenttia:

H / Lumimäellä kirjoitti...

Kiitos haasteesta. Katsotaan josko siihen tarttuisin :D

P.S. Missä luuraa viimeiset kolme tunnustusta? ;D

Henni kirjoitti...

Ohups, jäi laittamatta! Pitääpä vähän editoida :D Hyvä että sanoit!!

miina kirjoitti...

Kiitos haasteesta :) Mie tosin taidan skipata sen tällä kertaa, luen nimittäin lähinnä vain blogeja, jotka ylittää tuon lukijamäärän reippaasti.

Henni kirjoitti...

Okei :)

Mega Foxy #68 kirjoitti...

Öää Apua. Minen lue blogeja :D .. (muitako sinun tottakai) :D.. ei mulla koskaan oo ketää keille lähettäsin etteepäi näitä. Vaan voin mie taas kaheksan juttua väsätä tuone itestäni. Enkä oo ees varma että oonko ihan hiffannu näitä tunnustushaastejuttusia oikei :D .. Oon vähä surkea bloggari. Mää vaan kirjoitan .. ;)Ja kiitti tuosta, lämmitti mieltä kuulla että tykkäät teksteistä :)

Henni kirjoitti...

Höpö höpö :) Emmiekään aina näitä haasteita jakele eteenpäin, joten ihan puhtaalla omallatunnolla täyttele vaan nuo 8 tunnustusta äläkä jaa kellekkään ;)