13 maaliskuuta 2012

Itsetehty graavilohi


Tiedän (oma tunto soimaa), että en oo pitkään aikoihin postaillu mitään karppireseptejä, mutta tässäpä nyt tulee yksi. Tämä ruoka maistuu varmasti muillekkin kuin karpeille, ainakin kaikille kalan ystäville. Olen muuten tässä muutamia kuukausia pohtinu tätä minun karppaamista: koska olen karpannu jo pari vuotta "putkeen", niin ajattelin lisätä hiilihydraattien määrää minun ruokavaliossa. Alunperinhän mie karppaamisen alotin laihuttamisen toivossa, mutta eiköhän nyt kahen vuoden aikana oo läskiä lähteny sen verran mitä multa puhtaalla karppaamisella tulee ikinä lähtemään ;) Ajattelin nyt alkaa syömään joka päivä hiukan enemmän hiilihydraatteja: esimerkiksi puolikas hedelmä välipalaksi tai aamiaisella desi kaurahiutaleita. Silti leipä, murot, myslit, pullat, keksit, mehut, limut, karkit jne. pysyy kyllä pannassa!

 Graavilohi (GL, VHH)
~ 200g lohta
~ rouhittua merisuolaa
~ kuivattua tai tuoretta tilliä
~ hyppysellinen sokeria
~ hyppysellinen valkopippuria
Leikkaa lohi ohueiksi fileiksi. Levitä tuorekelmulle ja mausta. Levitä lohen päälle lisää tuorekelmua ja kääri lohi tiukalle rullalle. Laita lohi tiukasti sanomalehden sisälle, joka laitetaan pussiin. Laita pussi tiukasti kiinni ja laita kala jääkaappiin vuorokaudeksi. Lohen päälle kannattaa laittaa joku paino, esim. voipaketti. Tarjoa kananmunien täytteenä tai vaikkapa karppileipien päällä.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Paljonko olet kaikenkaikkiaan laihtunut tuolla karppaamisella?
t. Ansku

Henni kirjoitti...

Hei Ansku!
Karppaamisella olen laskujeni mukaan saanu puotettua painoa noin kaheksan kiloa (??). En siis missään vaiheessa ole ollu lihava tai mitään, vaan ihan normaalipainoinen. Kun karppaamaan 2 vuotta sitten lähdin niin aloin vähän sen jälkeen käymään myös punttisalilla. Punttitreenin ohella lihasmassaakin on tullu jo useampi kilo, joten on hankala sanoa tarkkaan että paljon paino on pudonnu kun en tiedä paljon sitä lihasta on kiloina tullut. (Eli siis osa läskistä on korvautunu lihaksilla). Vaaka kuitenki näyttää useamman kilon vähemmän kuin pari vuotta sitte :)
Ite sen kyllä näkee peilikuvasta, vaikka jotkut tuttavat ei oo huomannu että oisin laihtunu yhtään :D

Anonyymi kirjoitti...

Mä luulin, ettet sä karppaa enää, ainakaan orjallisesti? Tosi usein sulla on täällä reseptejä, joissa on sokeria, jauhoja ym. ei-karppia. Vai oletko vain "osa-aika" -karppaaja ?

Henni kirjoitti...

Ennen tuli karppailtua tosi tiukasti, mutta nyt oon vähän syöny enemmän hilsuja. Niin ja vaikka tykkäänki leipoa ei-karppeja herkkuja, niin ei se aina tarkota että niitä ite söisin ;) Leipominen itessään on niin kivaa! Tosin mullaki tulee syötyä sokerisia herkkuja esim. juhlissa.