08 helmikuuta 2015

Synttärikutsut


Tänä vuonna tein tämmöiset synttärikutsut Minnin 2-vuotissynttäreille.
Viime vuonna kutsujen väkertämisessä oli kovempi homma kuin tänä vuonna: kartonkia 
piti ostaa metreittäin kun kutsukortit olivat niin valtavat, minnihiiren rusetit piti erikseen piirtää 
kartongille ja leikata ja niihin piti vielä mustalla tussilla piirtääkin, kutsutekstit piti tulostaa ja ne piti 
leikata samanmuotoisiksi ja kaiken kruunasi se, että kaikki osaset piti vielä liimata yhteen lopuksi. 
Huh.
(Viime vuoden kutsuista kuvat näet täällä ja täällä).

Lisäksi, koska tarjosimme lämpimän ruoan juhlissa viime vuonna, oli kutsutkin toimitettava
perille tosi ajoissa, sillä pyysimme etukäteisilmottautumista juhliin. Kutsut tein jo kaksi 
kuukautta ennen juhlia, nyt tyydyin siihen että sain kutsut tehtyä "vain" (kröhm) kuukautta
ennen juhlia. Mutta ehkä parempi liian aikasin ko liian myöhään!


Tänä vuonna neidon vanhenemista juhlimme kahdella paikkakunnalla (kuten jo täällä kerroinkin)
ja kahdenlaiset kutsutkin piti siis väsätä. Kutsut eroavat toisistaan vain osoitteilta ja 
päivämääriltä, muuten ovat samanlaiset.


Teemavärinä meillä on siis hempeän vaaleanpunainen ja kultainen

Picmonkeyllä ensin suunnittelin ja toteutin korttien tekstit, jonka jälkeen tilasin
ifolorilta mattapintaisena 10x13 cm kuvina kutsut. Kun kuvat saapuivat, askartelin
niihin kolmet liput "narulle roikkumaan". Kultainen teippi on Kiinan tuliaisia ebaysta,
vaaleanpunainen normaalia kartonkia ja oikeanpuolimmainen paksua kartonkia. Näissä
kuvissa sitä ei taida näkyä, mutta vaaleissa lipuissa on pienen pieniä himmeitä tähden kuvia.
Kartonki on leikattu vaukirjan tervetuliaispaketissa tulevista ristiäis(?)kutsukorttien 
takakansista, niistä hempeän vaaleankeltaisista (joita oli kuusi [!] kappaletta, 
eli joilla ei tee mitään mutta käyvät askarteluun hyvin).. ☺



Kun liput oli leikattu ja teipattu/liimattu paikoilleen, oli takakansien vuoro.
Koska kuvien takana lukee jotain "ifolor_02_2015_shöpöpöö"-tekstiä, niin oli 
parempi liimata kunnon kartongit taustapuolelle. Näin kutsuistakin tuli hieman jämäkämmät.


Postitettavat kutsut laitoin kirjekuoriin, muut kutsut jaan ilman kirjekuoria.
Kuoret liimasin kiinni ja niihin taiteilin kultaisesta teipistä vielä söpöt kruunukoristeet.



Nyt on kutsutkin on aikalailla jaettu ja postitettu, jännittävää!
Enää miettimään että mitähän vaatetta sitä Minni laittaa päälle ja mitä mie laitan
päälle ja mitä tarjottavia sinne nyt sitten tehdäänkään.. 
Ihanaa, meille tulee juhlat!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

vau miten upeat! paljon olet jaksanut nähdä vaivaa ja se on arvostettavaa. :)

Henni kirjoitti...

Kiitos! ☺