16 huhtikuuta 2012

Dieetti: päivällinen

 
Päivälliseksi kello 15 aikoihin syön joka päivä 200 grammaa kanaa, kalaa tai lihaa sekä 40 grammaa riisiä, pastaa tai 170 grammaa perunoita. Kyytipojaksi tulee 200 grammaa vihanneksia tai kasviksia. Lisäksi liha paistetaan n. 5 grammassa voita. Se, että syön joka päivä kello 15 tarkoittaa myös sitä, että syön joka päivä kello 15 - aivan sama olinko kotona, koulussa vai shoppailemassa. Kitinät sikseen aikatauluista, eväsrasiat on keksitty ja niitä on kyllä tullu roudattua mukana ihan jokapaikassa. Oon syöny eväitä dieetin aikana niin ikean parkkipaikalla, koulun luentosalissa ja ruokalassa, kylässä sekä automatkoilla. Se että joku kattoo sinua kieroon ku syöt kylmää raejuustokaurapuuroa uimapuku päällä uimahallin pukuhuoneessa, on sitten sen ihmisen ongelma, ei sinun ;)

Tässä on muutama esimerkki minun dieettipäivällisistä.  Käytän aika paljon mausteita ruoissa ensinnäki sen takia, että ne maistuis jollekkin, mutta myös sen vuoksi, että monissa mausteissa on terveyden ja dieettaamisen kannalta hyviä ominaisuuksia. Merisuolankäytön hyvät ominaisuudet mainitsinkin jo käsitellessäni aamupalaa, mutta pääruokaan lisään yleensä aina chiliä (thermogeeni, tasaa verensokeriarvoja), valkosipulia (estää mm. bakteerien kasvua), mustapippuria (edistää suoliston terveyttä) ja tuoreita yrttejä. Edellisistä sekä chili, valkosipuli että mustapippuri myös edistää ruoansulatusta. Tuoreista yrteistä käytän aika paljon persiljaa (sisältää runsaasti vitamiineja sekä flavonoideja, puhdistaa kehoa) sekä basilikaa (vahvistaa elimistön puolustusjärjestelmää, tasaa verensokeria)

 
Ensinnä punnitaan kaikki raaka-aineet valmiiksi (kaikki ainekset punnitaan raakoina, ei keitettyinä tai paistettuina) ja sitte eiku vaan kokkaamaan risottoa (GL)! Ensin kuullotetaan voissa 1-2 puristettua valkosipulinkynttä ja sitten paistetaan 200 grammaa jauhelihaa. Kun liha on kypsää, lisätään 200 grammaa herne-maissi-paprika-sekoitusta ja paistetaan kypsäksi. 40 grammaa riisiä keitetään kypsäksi ja lisätään joukkoon.  

 
Ruoka maustetaan chilillä, suolalla, mustapippurilla, paprikamausteella sekä basilikalla. Ruoka kumotaan lautaselle ja ruokaan voi laittaa muutamia basilikanlehtiä vielä koristeeksi. Nämä on oikeasti siis ISOJA annoksia ja välillä itelläkin tekee tiukkaa syödä kaikki (eipä sillä, ei oo kyllä dieetin aikana jääny ruokaa vaan syön aina viimisetki muruset lautaselta).

 
Toinen minun suosikkiruoista on spagettia, herkkusieniä ja jauhelihaa salaatin kera. 40 grammaa täysjyväpastaa keitetään suolavedessä kypsäksi. Jauheliha, murskattu valkosipuli sekä 100 grammaa tuoreita, pilkottuja herkkusieniä paistetaan voissa kypsäksi. Jauhelihaseos maustetaan suolalla, pippurilla, chilillä, persiljalla ja paprikamausteella. Spagetti siivilöidään ja kaadetaan pannulle. Ruoka sekoitetaan kunnolla kaadetaan lautaselle, johon lisätään myös 100 grammaa salaattia.


Lopuksi vielä jauhelihaa ja perunoita (GL). Perunat keitetään suolavedessä, jauheliha paistetaan voissa ja maustetaan suolalla sekä suurella määrällä mustapippuria. Ruoka lautaselle, viereen 200 g salaattia ja ruoan päälle vielä vähän tuoretta persiljaa - avot! Dieetin alussa tämmöset ruoat ei ois maistunu minun mielestä yhtään miltään, mutta mitä pitemmälle dieetti menee, sitä herkullisemmaksi kaikki ruoat muuttuu. Mikään ei oo niin hyvää ku joku näistä kolmesta herkusta!

Ei kommentteja: