HUH mikä päivä! Tänään soin itelleni synttäripäivän kunniaks sekä vapaapäivän kuntosalista että aamuaerobisista, suhteellisin rennoissa merkeissä on siis tämän sankarin päivä edennyt. Aamulla näytti vähän siltä että päivästä tulee pskin_ikinä: mie jouduin menemään yheksäks kouluun ja sillä aikaa avokin piti lähteä Ouluun enkä ehtiny saamaan ees kunnollisia synttärionnentoivotuksia :( Onneks synttärionnitteluja on tullu muuten joka tuutista, kivaa että ihmiset muistaa ♥ Päivä onneks lähti paranemaan, vaikka aamulla hiukkasen ketutti. Aamulla menin siis tuutorikoulutukseen ku toimin ens syksynä hallarifuksien tuutorina. Jossain vaiheessa kävi kuitenki niin, (kun mie oon ennenki toiminu tuutorina,) että mie olinki yhtäkkiä opastamassa uusia tuutoreita ja sain siitä vielä vähän palkkaakin!
Kun tulin koulusta kotiin, Miina-sisko tuli käymään kylässä. Miinalta ja minun vanhemmalta isosiskolta sain lahjaksi The Body Shopin aprikoosi & basilika-suihkugeelin, isot hopeiset korvikset sekä vaaleata kynsilakkaa. IHANIA!
Miinan kans tilattiin H&M:ltä tuotteita joskus kaks (!) kuukautta sitten ja tänään ne oli saapunu postiin. Käytiin pienellä kävelylenkillä ja samalla haettiin paketti postista. Minun tilaamat ballerinat oli vähän liian pienet, mutta niiden lisäksi olin tilannut söpöjä lintuservettejä, jotka sitten pidin.
Eikä tässä vielä kaikki! Kun tulin kotiin, postilaatikkoon oli kolahtanu BODY-lehen 10-vuotisjuhlanumero ja minun sormet jo syyhyää päästä selailemaan sitä. Eniten minua kiinnostaa jutut lihaskalvojen venyttämisestä sekä stressihormonitasojen alentamisesta. Lisäksi Iinekselle löytyi postilaatikosta Pedigreen lahjottamia Dentastixejä juurikin soppelisti, sillä tänään vietetään valtakunnallista koiranpäivää.
Iines ei oo oikein kiinnostunu minun synttäreistä. "Ystit, minua kiinnostavat vain Dentstit!"
8 kommenttia:
Paljon onnea syntymäpäivän johdosta! :)
Paaaljon onnea! :) Mullakin on synttärit reilun parin viikon päästä. :D
Synttärionnea! :)
Suurkiitos onnitteluista! :))
Myöhäiset onnittelut vielä täältäkin! :)
kiitos (:
Moikka! Voisitko tehdä postauksen tuosta stressihormonin madaltamisesta? Kiinnostaisi kovasti ja olisi aiheellinen :)
Hei! Voin tehdä postauksen siittä heti kun suinkin ehdin :)
Lähetä kommentti