Ristiäisissä pöydässä oli tarjottavana kaikenlaisia, sekä suolaisia että makeita herkkuja sekä kahvia, mehua ja teetä. Virallisen kastetilaisuuden jälkeen vieraille tarjoiltiin shampanjaa ja pommacia kuohuviinilaseista. Koristeena oli vaaleanpunaisia kartonkikukkia, ystäväni tuoma kukkakimppu, valkoisia ja vaaleanpunaisia höyheniä (lampussa roikkumassa), mariskooleja sekä vaaleanpunaisia kynttilöitä.
Suklaamansikkacupcakes
~ 100 g voita
~ 2 dl sokeria
~ 3 tl vaniljasokeria
~ 2 munaa
~ 3 tl leivinjauhetta
~ 4 dl vehnäjauhoja
~ 8 rkl tummaa kaakaojauhetta
~ 1 dl maitoa
~ 100 g maitosuklaata
Lisäksi kuorrutteeseen
~ 35 g voita
~ 75 g maustamatonta tuorejuustoa
~ n. 3/4 pkt mansikkatomusokeria (tai niin paljon että seos tarpeeksi jähmeää)
~ 1 rkl sitruunamehua
Vatkaa pehmeä voi sekä sokerit vaahdoksi. Lisää kananmunat ja vatkaa hyvin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja vatkaa ne siivilöityinä taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Leikkaa suklaa veitsellä pieneksi rouheeksi ja sekoita taikinaan. Kaada muffinssivuokiin, paista uunin keskitasolla 200 asteessa 15-20 minuuttia. Anna muffinssien jäähtyä ennen kuorrutteen lisäämistä. Vatkaa kuorrutteen pehmeä voi tuorejuuston ja sitruunamehun kanssa kiiltäväksi massaksi, lisää tomusokeri pikkuhiljaa siivilöiden ja koko ajan vatkaten. Pursota täyte muffinssien päälle pursotinpussin avulla. Haikarakakkukoriste Citymarketista ja lasinen tuikkukuppi haikaran alla Ruotsista, Victoria&Daniel-häätuotekokoelmista.
Superhelpot savuporotuulihatut
~ 1 kg voitaikinalevyjä
~ kananmunaa voiteluuun
~ 2 pkt ruohosipulituorejuustoa (á 200g)
~ 1 prk smetanaa
~ 1 pkt savupororouhetta
Sulata voitaikinalevyjä huoneenlämmössä n. 20 minuuttia. Voitele levyt kananmunalla ja leikkaa pieniksi paloiksi. Paista paloja uunin keskitasolla 200 asteessa n. 15 minuuttia tai kunnes ovat kauniin ruskeita. Anna palojen jäähtyä ja leikkaa ne halki. Sekoita täytteen aineet tasaiseksi seokseksi ja täytä tuulihatut. Koristeisiin käytetty kuviollista teippiä ja hammastikkuja.
Suklaamansikkajuustokakku
~ 175 g suklaadigestive-keksejä
~ 50 g voita
Suklaaosio
~2 liivatelehteä
~ 100 g maitosuklaata
~ 1/4 dl sokeria
~ 1 tl vaniljasokeria
~ tilkka vahvaa kahvia
~ 1½ dl kermaa
~ 100 g maustamatonta tuorejuustoa
Mansikkaosio
~ 3 liivatelehteä
~ ½ dl sokeria
~ 1 tl vaniljasokeria
~ tilkka mansikkamehua
~ 2 dl sokeroimatonta mansikkasurvosta
~ 1½ dl kermaa
~ 100 g maustamatonta tuorejuustoa
Murskaa keksit ja sekoita ne sulatettuun voihin. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja levitä keksivoiseos tasaiseksi vuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin siksi aikaa kun valmistat täytteet. Laita 5 liivatelehteä kylmään veteen likoamaan. Vatkaa 3 dl kermaa ja jaa se kahteen kulhoon, toinen puoli suklaa- ja toinen mansikkatäytettä varten. Sulata suklaa vesihauteessa ja sekoita se tuorejuuston joukkoon. Lisää sekaan myös sokerit. Valuta 2 liivatteesta vesi, sekoita ne kahvin joukkoon. Kaada kahviliivateseos suklaatuorejuustoon ja lisää sekaan kermavaahto. Kaada suklaatäyte keksipohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään. Valmista mansikkatäyte. Sekoita sokerit ja tuorejuusto mansikkasurvokseen. Kiehauta tilkka mansikkamehua, lisää siihen liivatelehdet. Kaada liivateseos mansikkatuorejuustoseokseen ja kaada mansikkatäyte suklaatäytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa useampi tunti.
Tein tällä ohjeella ristiäisiin kaksi kakkua, joista toisen päälle kirjoitin M:n koko nimen (kakku näkyy ylimmässä kuvassa, nimi sutattuna pois). Nimen pursotin sulatetulla tummalla suklaalla, johon sekoitin tomusokeria. Kakkujen koristeena on marsipaaniruusuja.
Savuporotuulihattujen lisäksi suolaisena tarjottavana oli cocktailpiirakoita ja munavoita. Makeana herkkuna pöydällä oli myös teemaan sopivia Candykingin vaaleanpunaisia mansikkapalloja.
4 kommenttia:
Herkullisen näköiset tarjoilut! Noita tuulihattuja aion kokeilla :)
Kiva blogi sinulla, jään seuraiemaan!
Tervetuloa lukemaan! :) Nuo voitaikina-tuulihatut on kyllä niiiiin helppoja ja herkullisia, että kun niitä kerran tekee ja maistaa, ei normaaleita tuulihattuja ala enää ikinä väkertämään ;)
Hei kuinka paljon tuulihattuja tuosta määrästä suunnilleen tulee? Riittääkö tuo täytemäärä siis kilon voitaikinaan?
Täytemäärä riittää kilon voitaikinaan. Kilon paketissa taitaa olla 10 taikinalevyä ja yksi levy leikataan 8 palaan, jolloin tuulihattuja tulee noin 80 kappaletta. :)
Lähetä kommentti