28 heinäkuuta 2013

1 tuparit + 2 synttärit = yhet superjuhlat

 Lauantaina olimme siskoni perheen tykönä Torniossa juhlimassa. Siskoni HoO täytti vasta kolmekymmentä ja hänen miehensä täyttää kohta kolmekymmentä, joten juhlimisen aihetta oli kaksin kappalein. Lisäksi samalla juhlittiin tupareita, sillä he ovat vastikään ostaneet oman talon ja rempanneet sitä. Juhlimassa oli viitisenkymmentä ihmistä ja juhlat jatkuivat pitkälle aamuyöhön - itse kuitenkin lähdin M:n kanssa vanhempieni tykö yöksi jo yhden aikoihin.

  Juhlapaikaksi oli muutettu vanha navetta, johon siskoni oli tehny kauniit lippukoristeet kattoon. Katosta roikkui myös kirkkaita kynttilälyhtyjä, jotka loivat yön hämärinä tunteina kaunista tunnelmaa.
 Myös ulkosauna oli laitettu viimosen päälle kuntoon juhlia varten.



 Sitten ruokapuoleen! Ruoaksi oli peruna-kana-fetasalaattia, pepperoni-ananaspizzaa, tonnikala-paprikapizzaa, ciapattaa ja patonkia.




 Jälkiruoaksi tarjottiin pullaa, suklaapasteijaa, raparperipaistosta ja jogurttia, suklaamuffinsseja, suklaasuukkoja sekä erilaisia keksejä.
 30 + 30 = 60 kynttilää!

 Iltapalaksi tarjolle tuotiin lisää salaattia, pizzoja ja savulohipasteijoita sekä pikkupurtavaa: vaahtokarkkeja, sipsiä ja suolatikkuja. Juomapuolelta löytyi päivän ja illan aikana kuoharia, valko- ja punaviiniä, sitruunavettä, alkoholillista ja -holitonta boolia sekä tietysti kahvia.
Ps. Postauksen siskolleni askartelemastamme lahjasta teen myöhemmin :) 

21 heinäkuuta 2013

Viime viikko & kulunu viikko salilla

PE 12. päivä = Kyllä, käsiä on aina ihana treenata! Varsinki ku huomaa että jostain ne lihaspaineetki alkaa pikkuhiljaa tulla takaisin, oi oma kroppa täältä tullaan. Olen keksiny muuten aika ultimaattisen palarijuoman: marjoja, vettä ja maustamatonta heraa. Maustettuja herajauheita en halua syödä nyt kun imetän, sillä ne sisältävät makeutusaineita. Kotona pyöräytän marjat, yleensä mansikat ja tyrnimarjat, tehosekoittimessa veden kanssa tasaiseksi massaksi ja kaadan palaripulloon. Palaripullon allaolevaan pieneen "säiliöön" laitan mitallisen heraa, jonka sitten treenin jälkeen sekoitan pirtelöön. Siis tuo hera-vesi-seoshan itessään on niin oksettavan makuista, että sitä ei pysty yökkimättä nielemään, joten marjat on kyllä erinomainen pelastus. Lisäksi marjoista tulee hyviä vitamiineja ja hilsuja. :) Excellent!
- juoksumatto 5 min.
1. pystyp.kone 2--1laattaa/4x12-15
2a. viparit sivuille käsip. 3--2--1kg/4x12-15
2b. viparit eteen käsip. 2--1kg/4x13-16
3a. hauisk. mutkatangolla 10kg/4x9-12
3b. hammerk. käsip. 4kg/4x12-14
4a. ojentajat taljassa tangolla 3laattaa/4x12-15
4b. ojentajapunnerrus niskan takaa taljassa 3laattaa/4x12-15
5. takaolat koneessa 13.5kg+10lbs/4x12-14
57 min. 
LA 13. päivä = Salille pääsin vasta myöhemmin päivällä aamupäivän sijaan ja tuntu, että ei tästä reenistä tuu mitään.. Treenasin ihan kovaa joo, mutta hitaasti ja jotenki tuntu että ei hemmetti. Onneks sain treenin kuitenkin vedettyä ja jalat oli useamman päivän kipeinä, varsinki pakarat. Seuraavassa jalkatreenissä ku vielä vähän nopeuttais treenin kulkua niin ehtis ja ois potkua vielä treenata niitä pohkeitaki :)
- juoksumatto 5 min.
1. vaakahack leveä standi 10laattaa/4x12-15
2. vaakahack kapea standi 10laattaa/4x8-12
3. askelkyykky smithissä 17.5kg/3x10
51 min.
TO 18. päivä = Treeni kulki tosi kivasti! Aluksi tuli vissiin lepäiltyä sarjojen välillä vähän liian pitkään kun huomasin että pariin liikkeeseen oli kulunut aikaa jo vajaa puoli tuntia.. Kiristin siis hieman tahtia ja sain kuin sainkin tehtyä seittemän eri liikettä tasan tuntiin. Ylläolevan kuvan otin treenin jälkeen, naama punasena tietenkin.. Torstaina kävin puntarilla ja huomasin, että raskauskiloja on jäljellä 5,7 kiloa. Tavoitteena olisi saada ne ennen joulua puotettua pois. Eiköhän ne putoa, on tässä kroppa keventyny loppuraskaudesta tähän päivään jo reilu 14 kiloa :D Täytyypä ilmoitella teillekkin aina muutaman viikon välein, että mitä se vaaka näyttää.
- juoksumatto 5 min.
1. pullover taljassa tangolla 3 laattaa/4x9-15
2. yläsoutu vipukoneessa 20kg/4x8-13
3. ylätalja vastaote 20-25kg/4x8-12
4. selkä taivutus selkäpenkissä 0--5kg/3x8-13
5. penkkip. 20-22.5kg/4x8-15
6a. ristikkäistaljavedot sivuilta 2laattaa/4x12-16
6b. vinopena vipukoneessa 5-10kg/4x6-12
60 min.

LA 20. päivä = Treeni kulki tosi mallikkaasti, tuntui että sain aika nopeaa tehtyä liikkeet. Treenin jälkeen jäi vielä vähän aikaa ja tein vatsoja pitkästä aikaa... Sitten muistin että ai himskatti, jäi takaolat tekemättä. No, ne jäi sitten seuraavaan kertaan, mies ilmotti että M jo vähän äänteli kotona siihen malliin että alkoi vissiin tulla jo äitiä kova ikävä. Mutta onneksi treeni meni nappiin, sillä sunnuntaina en sitten päässytkään treenaamaan - lauantain ja sunnuntain välisenä yönä paleli ja aamulla ääni oli vähän käheänä... Ei siis mitään saumaa että olisi kannattanut jalkoja lähteä puskemaan. Ylläolevassa kuvassa hieman olkapäätä treenin jälkeen, hih!
- juoksumatto 5 min.
1. pystypunnerrus käsip. 5kg/4x10-14
2a. pystysoutu taljassa 3laattaa/4x10-15
2b. viparit sivuille käsip. 3--1kg/4x8-15
3a. hauiskääntö mutkatangolla 10kg/4x8-11
3b. hammerkääntö käsip. 5--3kg/4x9-13
4. hauiskääntö taljassa suoralla tangolla 2laattaa/4x12-15
5a. ojentajat taljassa tangolla 3laattaa/4x10-15
5b. ojentajapunnerrus niskan takaa taljassa 3laattaa/4x12-15
6a. vatsarutistus 4x15
6b. pepunnostot 4x10
60 min.

19 heinäkuuta 2013

Emma Easy-syöttötuoli

Nyt on M:lle ostettu uusi syöttötuoli! Vaikka beibi ei saakkaan vielä muutamaan kuukauteen istua, minusta oli hyvä että syöttötuoli on jo nyt valmiiksi hommattu - eipähän tarvi sitten alkaa ressissä etsimään. Tuoli on tilattu Lastentarvike.fi:n verkkokaupasta. Värivaihtoehtoina Emma Easy-syöttötuoleille oli valkoinen, suklaa ja natur. Tuoli oli nyt alennuksessa 79 eurolla, alkuperäinen hinta muistaakseni 99 euroa. Tuoliin on mahdollista ostaa pehmuste, hinta on parinkympin tienoilla. Lastentarvike.fi:n verkkokaupassa niitä ei näemmä ole myynnissä (varmaan loppuneet?), mutta Lastentarvikkeen myymälöissä niitä näkyisi olevan. Mie saan siskolta lainaan pehmusteen, joten onneksi sitä ei tarvi ostaa :) Vaihtoehtoväreinä pehmusteille on pinkki, lime ja ruskea.



Ensin olin vähän järkyttyny siittä että tuoli oli niin tumma, luulin että se olisi ollut paljon vaaleampi. Sitten aloin miettimään, että niin suklaan värinenhän tosiaan on aika tumma. Nyt kun olen vähän aikaa tätä tuolia keittiössä katsellut, olen tykästyny siihen koko ajan enemmän ja enemmän... Se on ihana!
Syöttötuoli mukautuu mahtavasti lapsen kasvun mukana. Haaravyö on tarkoitettu ihan pienelle muksulle, eli sen voi ottaa myöhemmin pois. 2 vuoden ikään asti voi käyttää turvakaarta, mutta sen jälkeen sitä ei tarvita. Sekä jalkatukea että istuinta voi nostaa ja laskea tarpeen mukaan. Kätevää!

17 heinäkuuta 2013

Hihii!

Meidän piippana käänty pari päivää sitten ite masulleen!
Nyt vaipanvaihto on yhtä akrobatiaa kun yrittää toisella kädellä pitää murun jaloista kiinni ettei se vänkää itteään mahalleen ja toisella kädellä asetella vaippaa pyllyn alle. Niin ja tähän päälle vielä hirveä kiljuminen ku piipsukka ei saa tehä mitä haluaa eikä saa käteen just sitä tiettyä lelua/vaippaa/voidepurnukkaa minkä haluais. ♥

05 heinäkuuta 2013

Prodejäde


Keksin yksi päivä ohjeen proteiinimehujätskille (GL, VHH), on muuten hyvää! Vilvoittaa mukavasti kuumina päivinä, ei sisällä lisättyä sokeria ja maistuu hyvälle. Hilsuja ei ole paljonkaan, oikeastaan ne mitä tulee marjoista. Ohjetta voi muokkailla mieleisekseen vaihtelemalla marjojen määrää, lisäämällä maitorahkaa ja käyttämällä maustettua heraa.
~ ½ dl tyrnimarjoja
~ 1 dl mustikoita
~ 1 dl mustia viinimarjoja
~ 1 mitallinen (n. 25g) maustamatonta heraa
~ n. 2 dl vettä
Surauta kaikki ainekset tehosekottimella tasaiseksi massaksi, kaada muotteihin ja anna pakastua. Ohje on sen verran iso että tulee varmaan n. 8 mehujäätä - ite tein 4 jädeä ja loput pirtelöt kietasin huiviin treenin jälkeen.

03 heinäkuuta 2013

Viimoset salireenit

Viime viikolla tultiin meän piiiitkältä Tornio-reissulta ja pääsin kuluttamaan salikorttia ekaan kertaan monen viikon tauon jälkeen. Viime perjantaina treenasin jalat ja eilen kävin tekeen vähän selkää ja rintaa. Tänään ollaan taas - kyllä, taas - lähössä Tornioon ja sieltä mennään viikonlopuksi Ouluun tutun viiskymppisiä juhlimaan. Taas tulee siis noin viikon salitauko, harmi vain. Mutta eipä tuolle mitään voi :)

Viime PE = Salitreeni alko hyvin, tein vaakahackia yhteensä 8 sarjaa. Kun olin tehny niistä 6, Lauri soittaa että M itkee nälkäänsä kotona. Ei auttanu muutaku jättää treeni kesken ja tulla kotiin (hox. M ei siis suostu syömään tuttipullosta). Koska synnytyksestä on nyt kulunu sen verran aikaa että saan alkaa tekemään kyykkyä, suoria vatsoja ym. liikkeitä, niin tarkoituksena oli alunperin että oisin tehny vaakahackin jälkeen askelkyykkyä ja joitain muitakin jalkaliikkeitä. Jalat tuli kuitenkin niin älyttömän kipeiksi pelkästä vaakahackista, oikesti ne oli niinku löysää makaronia ja hyvä että pääsin salilta käveleen pois, että ehkä oli ihan hyvä etten päässy tekemään kunnon killer-treeniä.. En varmaan ois nimittäin pystyny käveleen pariin päivään. Ens kerralla sitte!
- 5 min. kuntopyörä
1. vaakahack leveä standi 8-10 laattaa/4x8-15
2. vaakahack kapea standi 8-10laattaa/4x9-13
25 min.

TI = Eilinen yläkropan treeni meni ihan hyvin, sain hienkin kunnolla pintaan. Tein mavea ekaa kertaa melkein vuoteen, oli kivaa! Painoja en vielä uskaltanu laittaa hirveästi, täytyy taas kattoa että tekniikka pysyy kasassa. Pikkuhiljaa pikkuhiljaa, ehkä vielä joskus saan vedettyä taas minun ennätyspainot, jotka oli muistaakseni 75kg :)) Ens yläkropan treenissä vaan pitää piettää nopeampaa tahtia yllä, nyt tein vain kuus liikettä ja aikaa kului aika paljon.
- 5 min. juoksumatto
1. ylätalja leveä myötäote 30kg/4x9-13
2. alatalja v-kahvalla 20kg/4x8-12
3. mave 30-35kg/3x12
4. penkkipunnerrus smithissä 17.5-20kg/4x8-15
5. vinopena vipuvarsikoneessa 10kg/3x8-12
6. ristikkäistaljavedot sivuilta 1laatta-1laatta+1kg/4x13-15
67 min.