02 lokakuuta 2010

Beautiful Blogger

Annastiina oli käynyt pistämässä kommenttia, että hänen blogissaan odottaa haaste ja palkinto. Kiitos Annastiinalle tästä! Palkinnon lisäksi tuli siis haaste, jossa pitää listata itsestään 7 asiaa. Kivaa! 
  1.  Mulla on viha-rakkaus-suhde minun hiuksia kohtaan. Ne on tosi ihanat, enkä haluais että ne muuttuis. Mutta toisaalta olen kyllästyny niihin ja ne on aina tiellä ja tylsät ja lättänät, ja sen vuoksi haluaisin leikata niitä. Tai tehdä niille jotain. Mutta toisaalta en haluais. Ärrr!
  1. Syön leivistä aina reunat ensin. Oli se sitten näkkileipä tai ruisleipä tai sämpylä, niin reunat lähtee ekana. Niinjoo, ja juusto tulee kinkun päälle ja päällimmäiseks kurkkuviipaleet.
  2. Olen hirveän herkkä itkeä tihrustaan ku katon jotain tunteellista leffaa tai TV-ohjelmaa. Viimeksi eilen vierähti kyynel poskelle katsoessani BigBrotheria, koska Hannulla oli tosi paha mieli. :'/
  3. Käyn läpi aina tarkkaan kotiin tulleet mainoslehtiset. Ruokaa saa vähän halvemmalla, kunhan vaan viittii seurata tarjouksia. Ostan joskus aletuotteita myös pakkaseen ja olen muutenkin aikamoinen himopakastaja.
  4. Olen ollu aina tosi huono nukahtamaan. Unten maille pääsen tavallisesti vasta 30-45 minuutin kuluttua nukkumaan laittamisesta. Mutta aina kun pääsen hellun kainaloon, nukahdan muutamassa minuutissa.
  5. Vaikka vietän mieluummin lauantai-illat hellun kans romanttisesti kotona, tulee silti joskus käytyä baareilemassa. Lähdemme usein pari tuntia ennen pilkkua kotiin sen vuoksi, että mulla on jalat kipeänä/väsyttää/päätä särkee. Muutaman kerran vuodessa innostun ottaan sillä mielin keittoa, että poikaystävä joutuu kantamaan minut kotia yöllä. :D
  6. Kirjaan kaiken ylös kalenteriin. Jos minun kalenteri menis hukkaan, uskon että saisin hermoromahduksen välittömästi. Kalenteriin tiivistyy oikeastaan koko minun elämä.
Tämän haasteen ja palkinnon tulisi lähteä eteenpäin 7:lle henkilölle, mutta kun mulla meni nuitten yläpuolella olevan seittemän asian kanssa niin kauan aikaa, että tässä tuli jo vähän kiire.. Eli haaste ja palkinto lähtevätkin nyt vain neljälle henkilölle. Onnea! ♥

Ei kommentteja: