06 joulukuuta 2015

Piparimuffinssit


Ruokapirkka-lehdessä törmäsin piparimuffinien ohjeeseen ja päätin laittaa ohjeen testiin! Muokkasin ohjetta hieman - lisäsin mausteita ja suolaa (!) ja suklaata ja tein pursotuksesta vähän kevyempää ja raikkaampaa (pelkkä sokerinen kermavaahto saa ajatuksenakin puistattamaan).. 
Näillä meillä herkutellaan tänään itsenäisyyspäivänä! Uunissa on myös hirvenpaisti tulossa ja alan juuri laittamaan perunoita kiehumaan sekä tekemään kastiketta. Salaatti on jo valmiina ja samoin alkupalaksi tarkoitetut muikunmäti-ruisleipäset. Sitten syödään perheen kesken ja katotaan linnanjuhlia, ihan parasta! 


Suklaiset piparimuffinssit (12 kpl)
150 g pehmeää voita
1 dl tummaa siirappia
2 kananmunaa
2 dl maustamatonta jogua
0,5 dl kaakaojuomajauhetta
1 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
2-3 piparkakkua morttelissa murskattuna
1,5 tl piparkakkumaustetta
0,5 tl kuivattua inkivääriä
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
0,5 tl kanelia
100 g fazerin sinistä rouhittuna

Vatkaa siirappi ja voi vaahdoksi, lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne jogurtin kanssa taikinaan. Sekoita tasaiseksi, jaa muffinssivuokiin ja paista uunissa 200°C keskitasolla 12-15 minuuttia. Anna muffinssien jäähtyä. 


kuorrute
2 dl vispikermaa
pari rkl maitorahkaa
pari rkl turkkilaista jogua
sokeria maun mukaan
1,5 tl piparkakkumaustetta
1 tl vaniljasokeria
vihreää elint.väriä
+ koristerakeita
+ pikkupipareita

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää sekaan muut kuorrutteen ainesosat ja sekoita tasaiseksi. Lapa kuorrutetta pursotinpussiin ja pursota muffinssien päälle, koristele. Pirkka-lehdessä oli tosi sieviä, ihan joulukuusen näköisiä muffinsseja, mutta ehkä näitäkin kelpaa tarjota. :) Ihanaa itsenäisyyspäivää, ihana meidän Suomi!


Ei kommentteja: