29 heinäkuuta 2016

Pikkumerimiehen 1-vuotissynttärit (kotona)


Meidän pikku-Eskonkin yksivuotissynttärit tuli ja meni. Merirosvojuhlia juhlimme kahdessa paikassa  - ensin täällä kotona Rovaniemellä ja sitten Tornion mummolassa. 



Merirosvoteeman mukaisesti tarjolla oli rommipulloja, miekkoja ja päivän kalasaalis. Kakkua koristivat hait. 




Kakku oli ihan todella helppo toteuttaa. Kermavaahtotuorejuustoseos läntättiin vain kakun päälle niin että siihen syntyi pieni kuoppa (=meri) johon "meriveden" pystyi laskemaan. Kakku kannattaa jäähdyttää jääkaapissa kunnolla kylmäksi ennen meriveden lisäämistä. Vesi värjättiin elintarvikevärillä siniseksi, kiehautettiin ja siihen lisättiin kylmässä vedessä liotetut, puristellut liivatteet. Veden, värin ja liivatteiden määrä riippuu "meren" suuruidesta - kuitenkin niin, että liivatteita on 1,5-2 kpl / 1 dl vettä. 


Juuri ennen tarjoilua kiinnitettiin sokerimassahainevät ja 1 kynttilä.




Juhlissa oli myös pientä puuhaa. Lapsille jaettiin kaukoputket ja silmälaput, ja jokainen sai selvittää oman merirosvonimensä. Kotiinviemisiksi sai herkkupussukat, mutta niistä lisää mummolan synttäreistä kertovassa postauksessa. 



Ei kommentteja: