25 kesäkuuta 2012

KOS: matka

Vajaa kaksi viikkoa sitten keskiviikkona, kesäkuun 13. päivänä, jätettiin Iines siskon tykö hoitoon ja ajeltiin Laurin kanssa Tornioon. Torniossa oltiin yö ja torstaina ajettiin Ouluun, josta lento lähti aamukuudelta perjantaina Helsinkiin. Helsinki-Vantaalle saavuttiin siis perjantai-aamuna seitsemältä, mentiin bussilla Helsingin keskustaan ja pyörittiin siellä muutamia tunteja, kunnes vanhin siskoni tuli tyttärensä kanssa sinne ja me kierreltiin hieman kaupoissa ja käytiin kävelyllä.
 Iltapäivällä siskoni mies tuli myös Helsinkiin ja kävimme rautatieaseman vieressä olevassa tsekkiläisessä Vltava-ravintolassa syömässä lounasta. (Vltavasta bongailin myös joukon julkkiksia: Satu Tuomisto käveli ovella vastaan ja sisällä oluella istuivat HIMin basisti Mige ja kosketinsoittaja Burton. OMG!)
 Vltavassa oli ihan superhyvät ruoat! Lounaaseen sisältyi myös alkuruoka salaattipöydästä.
 Ruoaksi oli porsaan ulkofilettä, punaviinikastiketta sekä valkosipuliperunoita. SUPERNAM!
 Lento Helsingistä kohti Kosia lähti kuuden aikaan iltapäivällä ja oli perillä ennen iltakymmentä (Thomas Cook Airlinesille pointsit 20 minuuttia etuajassa saapumisesta!) Lentokentältä oli bussikuljetus Kosin kaupunkiin ja ajomatka kesti noin puolisen tuntia. Perillä vietiin heti laukut hotelliin ja käytiin vähän syömässä, sitten heti painuttiin nukkumaan: pieni väsymys painoi 20 tunnin valvomisesta ja jokapaikassa juoksemisesta.
 Hotellin nimi oli Frosini (lausutaan: "Frossiini") ja meillä oli kahden hengen huone, josta oli näkymät takapihan uima-altaalle. Hotelli oli luokitukseltaan muistaakseni 2+ tähteä, eli ihan perusjeeshotelli. Hintaan sisältyi myös buffetaamiainen.
No mitäs kaikkea me sitten tehtiin Kosilla? Kaikkea mahdollista. Vuokrattiin parina päivänä skootteri, käytiin toisella puolella Kosin saarta, uitiin meressä ja hotellin uima-altaassa, syötiin superhyvää ruokaa, käytiin parina iltana baareissa, vierailtiin nähtävyyksissä, käytiin kävelyillä, ihmeteltiin uusia asioita, tutustuttiin ihaniin ihmisiin ja pidettiin hauskaa.
 Paluumatkalle lähdettiin perjantaina 22. päivä kun bussi nouti meidät hotellilta iltakahdeksalta. Lento lähti 11 aikoihin ja saapui Helsinkiin puoli kolmelta aamuyöllä (ja taas superpointsit Thomas Cook Airlinesille, joka saapui puoli tuntia aiottua aikaisemmin perille). Helsinki-Vantaalla vänttailtiin aamuseiskaan asti, jolloin käytiin puottamassa matkalaukut lähtöselvitykseen ja mentiin odottelemaan Oulu-lennon lähtemistä. Perille Ouluun saavuttiin 11 aikaan aamulla, jonka jälkeen menimme nukkumaan kolmen tunnin päikkärit - olin nimittäin edellisenä yönä nukkunut alle 2 tuntia. Päikkäreiden jälkeen lähdettiin ajelemaan Torniota kohti. Torniossa yövyimme yhden yön ja eilen sunnuntaina ajeltiin Rolloon. KOTI! ♥ Heti ensimmäiseksi saapuessamme Rovaniemelle kävimme tietenkin hakemassa Iines-ystin kotiin...

4 kommenttia:

Nanni kirjoitti...

Kivoja kuvia :)

3ija kirjoitti...

Ihana reissu! Paljon matka maksoi, oliko pakettimatka ja paljon meni rahaa paikan päällä? Ilmeisesti oli hyvät kelit?

Flape kirjoitti...

Ihania kuvia! :) Näyttää kyllä että on ollut todella kiva reissu.

Henni kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista :) Reissu oli kyllä tosi ihana!
Matka oli pakettimatka Tjäreborgilta, mutta koska oli äkkilähtö (ostettiin matka noin viikkoa ennen lähtöä) niin saatiin noin puoleen hintaan. Rahaa meni tietenki muutama satku, joka päivä kun käytiin ulkona syömässä ;) Oli ihan superhyvät kelit, joka päivä +30-35 astetta varjossa eikä pilviä missään!