23 helmikuuta 2014

Tuunattu lipasto

Joulun jälkeen kerroin kaikista lahjoista, mitä saimme jouluna lahjaksi. Mainitsin ikea-lahjakortista, jota kävimme mieheni kanssa tuhlailemassa heti tammikuussa. Olin jo pidemmän aikaa haaveillut niinkin tylsän ja apean kuin RAST-lipaston ostamisesta - ihan vaan sen takia että pääsen tuunaamaan edullisesti superhienon lipaston meille eteiseen. Koska lipastossa oli mukana hieman ankeat puunväriset vetimet, ostimme niiden tilalle kolme pakettia messinginvärisiä FÅGLAVIK-vetimiä. RAST-lipastoon päädyin sen pienikokoisuuden vuoksi - eteisessämme tila on todellakin rajattu, joten mikään iso lipasto ei ollut hakusessa.



Ensin puuosat levitellään sanomalehtien päälle ja sitten alkaa armoton petsaus. Petsinä käytettiin jo kenkätelineen ja pöydän teossa tutuksi tullutta Maldonin pähkinäpuun väristä pulveripetsiä.



Kun petsi on kuivunut, lipasto kasattiin ja lakattiin. Koska lakkaa kenkätelineen ja pöydän tekemisen jäljiltä oli jäljellä, käytimme sitä. Lakka on pikkuisen sävytetty (hieman ruskean punertava) ja se on muistaakseni puolikiiltävää. Kun lakkakerrokset ovat kuivuneet, laitetaan vetimet paikoilleen ja valmista tuli! Kesällä olisi tarkoitus kevyesti hioa lipasto ja lakata se vielä kertaalleen.




Tässä pienet ennen- ja jälkeen-kuvat. Mitäs ootte mieltä? Vasemmanpuoleisessa kuvassa ei ole vielä kenkätelinettäkään, mutta takit, pipot ym. ovat ehkä vähän paremmin järjestyksessä. Valkoset huonekalut ei oo niin minun lemppareita, joten minun silmään nykyinen look näyttää oikein toimivalta ☺

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

HIENO!

Anonyymi kirjoitti...

Tosi sievä! Olenkin aina miettinyt että kuka ostaisi semmoisen käsittelemättömän lipaston itselleen..

Henni kirjoitti...

Kaunis kiitos ☺

Anonyymi kirjoitti...

Garsee!

Henni kirjoitti...

Ei vaan voi miellyttää kaikkia ☺