Tasan viikko sitten Iines ♥ täytti kaks vuotta, mutta pienten kiireiden vuoksi ei olla ehditty "juhlimaan" sen syntymäpäivää kuin vasta nyt.
Ostan nykyään koiralle vain nuita Best Friend Bones- merkkisiä luita. Iines ei ikinä saa syötyä oikein kovia luita, joten nuissa on tosi kätevästi merkitty, että onko luu kova, keskikova vai pehmeä (tuo luu on medium).
Mutta eipä ollu luu ainoa syndelahja Iinekselle ;)
Lauri nikkaroi meän viime kertasella Posio-reissulla Iinekselle upean puisen sängyn. Sänkyyn olen tehny kaks päällistä tyynyille, joista toinen oli myös koiran edellisessä petissä.
Lauri nikkaroi meän viime kertasella Posio-reissulla Iinekselle upean puisen sängyn. Sänkyyn olen tehny kaks päällistä tyynyille, joista toinen oli myös koiran edellisessä petissä.
Sänky ja patjat ovat olleet valmiina jo pitemmän aikaa, mutta loppusilaus puuttui.
Pientä ja kaunista yksityiskohtaa varten tarvitset mustaa vesiväriä, pikkuruisen pensselin, paperia, lyijykynän ja polttokolvin. Ota pensselillä vesiväriä ja värjää koiran polkuanturat mustaksi. Paina tassu heti paperille ja tee muutamia koevedoksia, että saat hyvän tassunjäljen. Valitse paras ja leikkaa se irti.

Hahmottele lyijykynällä koiran nimi sängyn kylkeen. Piirrä siihen myös tassunjälki paperimuottia apuna käyttäen.
Polttokolvilla jäljen tekeminen lakattuun puuhun on maailman hitainta hommaa.
Mulla tuohon tekstiin + tassunjälkeen meni n. 1½ tuntia.
Mulla tuohon tekstiin + tassunjälkeen meni n. 1½ tuntia.
Tänään muru sai sitten ison luun, jota se voi rauhassa jyrsiä omassa sängyssään (pehmolelut seurana, tietty).
Viime vuonna annoin Iinekselle lahjaksi autoon turvavaljaat (niistä voit lukea täältä) ja furminaattorin. Saapa nähä mitä sitä sitten taas vuen päästä keksii :)
6 kommenttia:
Voi kiitos paljon! :) Iines on kyllä niin mielissään tuosta luusta, että se ei muuta teekkään ku vaan kantelee sitä ympäri kämppää ja syö sitä :D Iines kiittää onnitteluista!
Ihana Iines, onnea paljon! :) Oon alkanut lämpenemään näille koirajutuille kun itellekin on pikkunen tulossa keskiviikkona. Ja sillekin pitäisi peti askarrella. Iineksellä ainakin on tosi hieno. ;)
Oi, koiravauva! Koiralle on kyllä kiva tehä ja ostella kaikkia juttuja :) Iines kiittää onnitteluista ja minä kiitän kehuista :>
Onnenrapsutukset vielä Iinekselle. Sänky on kyllä huippuhieno! Kyllä Inkin nyt kelpaa ;)
P.S. Sinulle on blogissani jotain... :D
Voi miten nätti sänky Inkillä, kyllä kelpaa kölliä! (: Paaaljon onnentoivotuksia multa ja pikkukarvakamuilta! <3
HoO: kiitos paljon <: jee!
Annastiina: Oo kiitos :) Syndesankari kiittää! <3
Lähetä kommentti