05 lokakuuta 2011

05.10.2011

 Eilen illalla käytiin juhlistamassa Laurin ystävää Mattia, joka vietti syntymäpäiviä. Matti oli kokkaillu meille illalliseksi lihamureketta, höyrytettyjä kasviksia ja omena-kermaviilikastiketta. Lahjaksi vietiin minun tekemän karppi-tuorejuustosuklaakakku, joka sai synttärisankarin tooosi iloiseksi.
 Tänään mulla alko koulu jo kaheksalta, joten herätyskello piipitti ennen seittemää. Koulupäivän jälkeen kokkailin
 lihapullia tomaattikastikkeessa (GL, VHH)
~ 700g jauhelihaa
~ voita paistamiseen
~ ½ tlk tomaattimurskaa
~ ½ tlk (Pirkka-)chilitomaattimurskaa
~ 1 dl vettä
~ 2 tl paprikamaustetta
~ merisuolaa
~ mustapippuria
~ 50-100g maustamatonta tuorejuustoa
~ kuivattua tai tuoretta basilikaa
Ensin muotoilin jauhelihasta tiiviitä pullia. Paistoin niitä pannulla viitisen minuuttia, jonka jälkeen laitoin pullat uuniin 200 asteeseen 20 minuutiksi.
Nyt meillä on siis käytössä tuo uusi (vanha) valurautapannu. Tänään tajusin, että sehän on ihan superkätevä kun sen pystyi laittamaan uuniin, eikä tartte jauhelihapullia erikseen alkaa uunipellille laittamaan. Kun pullat oli kypsiä, nostin pannun takaisin levylle ja lisäsin tomaattimurskat sekä veden pannulle. Lisäsin sekaan mausteet sekä tuorejuuston ja annoin kiehua n. 10 minuuttia. Kastikkeeseen voi lisätä myös murskattuja valkosipulinkynsiä tai vaikkapa ripauksen lisää chiliä.
Jauhelihapullakastikkeen kanssa söin raejuustoa. Helppo, terveellinen ja maukas ateria!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

jostai syystä en pystyny kommentoimaan tuohon uudempaan postaukseen, nii kommentoin sitte tähän :D varmaan mahtavaa ku on poikaystävä, joka on kiinnostunu yhtä paljon punttisalista ku ite eikä tykkää pahaa jos tyttöystävä käy jopa enemmän salilla tai haluaa kanssa kasvattaa lihaksia :D ite en oo kovin moneen tollaseen jätkään törmänny... no eihän niitä bodareita baarista varmaa löydä ku ne vaa treenaa ;D

Henni kirjoitti...

On kyllä ihan huippua että oma mies käy salilla - tai sehän se alunperin minut tuohon saliharrastukseen tutustuttiki! :) Mie löysin omani baarista, että kyllä niitä joskus sieltäki saattaa löytää ;D