12 tammikuuta 2013

Uus koti: eteinen, olohuone & keittiö


 Tässäpä ois lisää kuvasaldoa tästä meän uuesta kodista. 
Ensin esittelyssä eteinen: kun ulko-ovesta tulee sisälle, heti oikealla puolella on naulakot ja hattuteline. Meillä on pienen projektin alla tällä hetkellä kenkätelineen teko, mutta siitä lisää sitten kun se valmistuu. Makuuhuoneeseen menevä ovi on valkoisen pöydän oikealla puolella ja kylppärin ovi on makuuhuoneen oven vieressä.


 Eteisestä kun lähdetään kävelemään loivasti vasemmalle, tullaan olohuoneeseen. Keittiön ja olohuoneen jakaa siis väliseinä, eli keittiö on läpikulkukeittiö. Olohuoneessa on ikkuna (=meitsin lemppariasia koko asunnossa♥), josta näkee keittiöön.


 Sittenkun tekee täyden pyörähdyksen, näkee toisen osan olohuoneesta: sohvan, nojatuolin, tv:n ja sohvapöydän. Oikeassa reunassa pilkottaa ovi parvekkeelle. 

 
Sohva toimii ikäänkuin "tilanjakajana" jakaen olohuoneen tv-katselu-/hengailutilaan sekä työpisteeseen ja vauvan hoito-osioon.

Olohuoneesta kun pyörähdetään kohti toista suuntaa, ollaankin keittiössä. Keittiön ruokapöytä on nurkkauksessa, jossa on ikkunat kahteen eri suuntaan.

Keittiössä kaappitilaa on aika vähän, mutta onneksi juuri ja juuri sen verran, että kaikki ruoat ja astiat mahtuu kaappeihin. Kun keittiön läpi kävelee, pääsee takaisin aloituspisteeseen eli eteiseen. Muuten asunto alkaa olla täysin valmis, muutama matto vaan puuttuu lattiasta. Sekä keittiön että olohuoneen lattia kaipaisi muutamaa pientä mattoa - niitä siis seuraavaksi kaupoista metsästämään!

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi Henni miten mukavan näkösen kodin ootte löytäny! Valtaisat onnittelut myös astianpesukoneesta!! Sun blogi on täynnä inspiroivia sisustus- ja käsityöjuttuja ja ihania kuvia teistä. Mä aina silloin tällöin stalkkaan sun blogia ku te ja teidän vauva tuutte ajatuksiin :)

T:Kiira K.

Henni kirjoitti...

Kiitos Kiira <3
Astianpesukone meillä on ollu jo pari vuotta, sen omistaminen on kyllä ihan lottovoitto. Jos muuten ootte joku päivä tekemistä vaille avomiehes kanssa, niin ajelkaahan tänne Rovaniemelle kylästelemään! ;)

Anonyymi kirjoitti...

Aa hemskatti, se oliki sitte joku muu joka oli kateellinen jopa meidän old school -tiskikoneesta :D Mutta juu kyllä tuo palatsi pitää tulla ehottomasti tarkastamaan. Ollaan vaa hullun kiireisiä koulun kans helmikuulle asti, mutta eiköhän me varmasti tulla täs kevään mittaan pohjosemmille leveysasteillekin :)

T:Kiira

Henni kirjoitti...

Joo sen on täytyny olla joku muu ;D Tulkaahan sitte kylästeleen ku teillä aikataulut koulun ja työn suhteen antaa periksi! Ps. Mikä "palatsi" :D haha!

Miramekko kirjoitti...

Ihana tuo Marilynin kalenteri!:)

Henni kirjoitti...

Kiitos! :) Minustakin se on tosi kiva, ostin sen monta vuotta sitten ja siittä lähtien se on ollu kovassa käytössä.

Bella kirjoitti...

Onkohan vaikea saada tuommonen samanlainen kämppä?:s Syksyllä muuttamassa roihin ja haluaisin just tommosen asunnon! Näyttää niin kodikkaalta ja kivalta!:)

Henni kirjoitti...

Pistä äkkiä DAS:ille hakemusta asuntoon ja kirjoita lisätiedot-kohtaan, että minkälaisen asunnon haluat (Rantsulta 53m2 kaksio). Me laitettiin hakemus vetämään jo kesällä, että kyllä näitä asuntoja saa jonottaa! :)

Bella kirjoitti...

ahaa ookkei, kiitti vinkistä!:)