03 helmikuuta 2012

Kuppikakkuja


Torstai-iltana olin useamman tunnin ystäväni Sannan synttäreillä. Lahjaksi Sannalle askartelin pienen liitutaulun ja samalla tein itellekki yhen koristamaan keittiön ikkunalautaa. Tätä varten tarvittee liitutaulumaalia (Tiimari 6.99€/230ml), pensselin ja valokuvakehyksen (tai tässä tapauksessa kaks kappaletta). Ensin valokuvakehyksestä poistetaan lasi ja passepartout. Sitten liitutaulumaalilla maalataan pohjaan ohut kerros. Maalin annetaan kuivua 2 tuntia, jonka jälkeen saa maalata uuden kerroksen. Toinen kerros on maalattava eri suuntaan kuin ensimmäinen. Taulu on 24 tunnin kuluttua täysin valmis käytettäväksi.


 Lisäksi leivoin Sannan juhliin isoja suklaa-cupcakeja
~ 75 g voita
~ 3/4 dl sokeria
~ 1/4 dl vaniljasokeria
~ 1 kananmuna
~ 1½ tl leivinjauhetta
~ 1 dl maitoa
~ 4 rkl (tummaa)kaakaota
~ 1 dl vehnäjauhoja
Vispaa pehmeä voi ja sokerit yhteen. Lisää muna. Sekoita kuivat ainet keskenään ja sekoita taikinaan. Lisää maito. Kaada taikina muffinssivuokiin ja paista 225 asteessa uunin keskitasolla 10-15 min.
Kuorrutus:
~ 35 g voita
~75 g maustamatonta tuorejuustoa
~ n. 3 dl tomusokeria
~ 2 rkl (tummaa)kaakaota
Sekoita sähkövatkaimella pehmeä voi ja tuorejuusto. Lisää tomusokeri pikkuhiljaa ja vispaa, kunnes seos on kiiltävää. Laita pakastepussiin puolet kuorrutteesta ja leikkaan kulmaan reikä (myös oikea pursotinpussi käy). Kuorruta puolet cupcakesta. Lisää jäljelle jääneeseen kuorrutteeseen kaakaojauhetta ja pursota seos loppujen cupcakien päälle.




 PS. Tein tänään lisää cupcakeja. Pikkusisko ja sen poikaystävä on muuttamassa tuohon naapuriin (jippii!) ja ne tuo huomenna muuttokuorman Rovaniemelle. Ehkä näitä pitää säästää siis huomiselle..

11 kommenttia:

Manna kirjoitti...

Tuo liitutauluidea on kyllä laitettava muistiin, kätevää :)
Kuppikakutkin näyttää tosi herkullisilta, niitäkin voisi kokeilla ;)

Kivaa tämä blogimaailma, saa hyviä ideoita toisilta :)

Henni kirjoitti...

Niin kyllä on! Omia ideoita on mukava jakaa eteenpäin että muutkin voi askarrella ja leipoa kaikkea kivaa :)

Anonyymi kirjoitti...

Mäkin innostuin tuollaisesta liitutaulusta. :) Keittiön seinälle voisi tehdä semmoisen.

Hieno uusi banneri! :)

Henni kirjoitti...

Kiitos Jenni :> Oon yrittäny keksiä mihin kaikkeen tuota liitutaulumaalia vois käyttää ja jos mulla ois sitä iso pönttö niin koko kämppä ois varmaan lattiasta kattoon yhtä liitutaulua.. :D

Anonyymi kirjoitti...

mikä ihana blogi sinulla, jään ehdottomasti seurailemaan (-: ja nuo muffinssit, nam!

Henni kirjoitti...

Tervetuloa Myy! <3 :)

Jenni kirjoitti...

oi namnam! ei näin ihania kuvia saa laittaa julkisesti nettiin :D

Anonyymi kirjoitti...

millä ohjeella teet kuppikakut? tehäänkö ne samallatavalla ku muffinit..? :D

Henni kirjoitti...

jenni: jos ette pidä varaanne niin pistän tänne lisää herkkujen kuvia ;)

Anonyymi: Tuolla cupcake-ohjeella teen cupcaket, mikä tässä postauksessa on :) Alunperin se on muffinssiohje, mutta päälle vain laitetaan sitä kuorrutetta.

Anonyymi kirjoitti...

Heippa! Kuinka monta cupcakea tuolla ohjeella tulee? Kiitos hyvistä reseptivinkeistä, aion ehdottomasti testata niitä seuraavissa juhlissa :)

Henni kirjoitti...

Hei!
Muistaakseni 10 (?) kappaletta ehkäpä... En muista kyllä yhtään! Suosittelen käyttämään tätä ohjetta (http://vivalahenni.blogspot.fi/2013/04/suklaiset-mokkacupcaket.html). Tuolla reseptillä muffinsseja tulee 7 kappaletta tai enemmänkin jos tekee vähän pienempiä. Kuorrutteesta ja muffinsseista voi halutessaan jättää kahvin pois ☺ Lisäksi ohje on yksinkertaisempi ja ainesmäärät on helpommin tuplattavissa ☺
Hyviä kokkailuhetkiä! ♥