29 syyskuuta 2011

Syysshoppailua

 Tänään kaivoin kaapista esiin minun trenssitakin kun lähettiin Laurin kans kaupungille. En ole tuota takkia pitäny varmaan ku kerran ennen, vaikka sen ostin H&M:n alesta jo pari vuotta sitten. Takkiin kuuluu oikeasti kankainen nauha vyötärön ympärille, mutta vaihdoin siihen oman mustan vyöni. Takki on ehkä vähän liian pitkä, joten pitäisi sitä lyhentää.. siis JOS nyt alan tuota käyttämään.
Tänään kauppareissun tarkotuksena oli löytää valurautanen paistinpannu - mission accomplished! Ensin käytiin SPR:n Kontissa, jonka jälkeen jatkettiin etsintöjä Varastotien Kirppikselle. Kirppikseltä sitten paistinpannu löydettiin ihan kohtuullisen huokeaan hintaan: 15 eurolla. Tuo on iso ja hyväkuntoinen, eikä sitä tarvi ees puhistaa ruosteesta. Pari vuotta sitten sain joululahjaksi Hackmannin Hardface/Kovanaama-teflon-paistinpannun, joka meni kahessa vuoessa ihan käyttökelvottomaksi. Vaikka ruokaa tehdessäni oon käyttäny vain ja ainoastaan muovisia kapustoja, kulu paistinpannusta teflon rikki ja nykyään siihen palaa kaikki pohjaan. Puhumattakaan siittä, että sitä teflonia irtoaa ja joutuu ruoan mukana elimistöön, jossa sen PFOA (teflonin valmistuksessa käytettävä komponentti) voi aiheuttaa syöpää.. Heti kun saadaan tuo uus paistinpannu käyttökuntoon, lentää vanha tefloni roskiin, hei hei! Lisäksihän tuo valurautanen paistinpannu on käytännössä ikuinen, eli eipä tartte olla koko ajan uutta pannua ostamassa ;)
 Lopuks käytiin vielä keskustassa H&M:ssä ja kirjastossa. Viikko-pari sitten ostin H&M:ltä kaksi t-paitaa ja nyt kävin ostamassa vielä saman paidan ruskeanakin. Hintaa t-paidalla on 4.90 ja se on supermukava päällä!
 Kun tultiin kotiin, niin postiluukkuun oli kolahtanu vino pino postia: iso läjä mainoksia ja sitten minulle pieni paketti. Kärsimättömänä revin paketin auki ja ilokseni huomasin, että onni oli suosinu minua nelosen järjestämässä kisassa! Pari viikkoa sitte osallistuin nelosen nettisivuilla No7 ihoseerumin arvontaan ja olin voittanut, jee!
 No7 Protect & Perfect Beauty Serum-kauneusseerumin pakkauksessa kerrotaan näin: "Tehokas seerumi silottaa ensimmäisiä juonteita sekä supistaa ihohuokosia jo neljässä viikossa. Ainutlaatuinen antioksidanttiyhdiste auttaa ehkäisemään ihon vaurioitumista ulkoisilta haittatekijöiltä. Pro-retinolyhdiste vahvistaa, kiinteyttää ja ylläpitää ihon kimmoisuutta." Huh, kuulostaapa tehokkaalta! Pitääpä kokeilla tuota jo heti tänään. Huomasin muuten, että näitä on myynnissä esim. Sokoksen nettikaupassa hintaan 29.50€.

 Ps. Ootte varmaan kuulleet Facebookin uudistuksista? Yksi niistä on se, että
FB pystyy urkkimaan sivut joilla käyt, vaikka et olisi kirjautunut sisään. Jos ette halua, että FB, Google tai mikään muukaan urkkii tehän sivulatauksia, niin ladatkaa tästä ilmainen Ghostery-ohjelma. Asennus on helppo ja tuo toimii. Klikatkaa ensin "Download Ghostery for free" ja sen jälkeen klikkailkaa "next"-painiketta ja laittakaa ruksit joka kohtaan, mihin vain voi laittaa.
Kun ohjelma on asennettu ja meet johonkin sivulle, sivun oikeaan reunaan tulee aina ilmoitus niistä, jotka yrittivät sivutietoja saada ;) hahaa!

4 kommenttia:

Karppi kirjoitti...

FB otti lopetti tuon sivujen urkkimisen eilen tai toissa päivänä. Mutta liekö niiden sanaan voi luottaa eli kerrohan jos tuo Ghostery-ohjelma paljastaa, että FB yrittää vielä urkkia!

Henni kirjoitti...

Aukasin nyt testin vuoksi HeiaHeia-sivuston, jolloin ainakin Facebook muutaman muun ohessa yritti saada tietoja. Voihan se olla että ne lopettaa tietojen urkkimisen, mutta toisaalta ne voi jatkaa vaikka parin kuukauden päästä urkkimista, mistäs sitä tietää! :)

Manna kirjoitti...

Varmasti kiva ylläytys tuo arvontapalkinto. :) Joskus epäilin, ettei noissa erilaisissa arvonnoissa voita oikeasti kukaan, mutta kyllä niissä näköjään voittaa. :)

Henni kirjoitti...

Mie oon miettiny ihan samaa! Tai oikeastaan mietin vieläki, ainaki sillon ku arvonnassa palkintona on joku auto tai lomamatka :D